"Minä en tee sitä, mutta yhdellä ehdolla."
"Ja tämä ehto?"
"On se, että te ette koskaan saa etsiä häntä, ette koskaan lähestyä häntä… Te ryöstitte kerran hänen sisällisen rauhansa… Sen mielenlevon ja onnen, jonka hän nyt monien taistelujen jälkeen on saavuttanut, pitää oleman rauhoitettu kaikilta… Teidän omalletunnolle pitäisi jo olla kylläksi entisistä."
"Minä en tule käymään hänen luonansa, sen lupaan minä teille."
"Te lupasitte samaa Göteporissa, mutta sittekin matkustitte te hänen jäljessänsä, kiusaten häntä kaikkialla."
"Minä en voinut hallita sydämeni taipumusta… Niin, herraseni, minä lemmin häntä, lemmin häntä hulluuteen saakka."
"Te lemmitte häntä ja koetatte samalla parjata hänen kunniaansa."
"Hänen kylmyytensä saattaa minut mielettömäksi, ja minä etsin lohdutusta siinä ajatuksessa, että hän kerta on ollut minun omani… perkeleellinen lohdutus, minä myönnän sen, mutta"…
"Se lempi, joka ei voi tehdä uhrauksia, on ainoastansa raaka kiihko", keskeytti Alm innokkaasti; "kun te… te lausutte lemmen nimeä, tuntuu minusta kuin aurinko pimenenisi… Mutta jääkää hyvästi, herraseni!" lisäsi hän, nousten seisovallensa; "meidän keskustelumme on kestänyt liian kau'an… Minä toivon teidän painavanne sen muistoonne, ja olkaatte vakuutettu siitä, että minun menettelyni tässä asiassa tulee tykkänänsä riippumaan teidän menettelystänne… Väistäkäätte häntä, samoinkuin hän väistää teitä, ja te voitatte kentiesi joskus hänen anteeksi antamuksensa… mutta ensimäisellä askeleella, jonka otatte lähestyäksenne häntä, teen minä sen teille mahdottomaksi… Älkäätte unohtako, että on senlaistakin, jota ei uljasmielinen nainen koskaan suo anteeksi, ja tämä on se hävyttömyys, joka koettaa ilkkua hänen kunniansa kustannuksella, ja jos tämä ilkkuminen lisäksi perustuu petokseen, rikokseen, kuten teidän ilkkumisenne laita on, silloin ei ole teille anteeksi antamusta ijankaikkisella laupeudellakaan korkeudessa."
Kolmaskymmeneskolmas luku.