"Etkö tiedä kuka tytön isä on?"
"En, mutta minä olen vakuutettu hänen olleen ylhäisen herran, sillä hän ei pitänyt väliä äidistä eikä lapsesta… sitäpaitsi ryhdynkin minä sangen harvoin toisten asioihin… alkaa tulla hämärä ja aika on, että lähden jatkamaan kulkuani… Minä pidän paljon hämärästä, sillä silloin rupean minäkin näyttämään samanlaiselta kuin muutkin ihmiset. Hyvästi, hyvä herra! nöyrin palvelijanne, rouvaseni… Tervehtäkää pikku Mandia Skinnarvik'in maisterilta!"
Maisteri oli aikeissa lähteä menemään.
"Tässä on rahaa tarinastasi", sanoi Alm, antaen hänelle kaksi riksiä.
"En ole koskaan vastahakoinen", vastasi kerjäläinen pistäen rahat taskuunsa; "tosin sain minä eilen niin paljon, että minä voin elää sillä kaksi kuukautta, mutta yksi minun pääperustuksistani on, etten anna koskaan takasin mitä saan, sillä mitä minä olen antanut, en ole koskaan saanut takasin… ja ilman sitä menee se paljon pikemmin, kuin se tulee… tuhlaajat ja kerjäläiset eivät koskaan pidä lukua äyristä.. Hyvää yötä, herrasväkeni!"
"Kuulepas, nytpä muistan, näitkö sinä erästä sateenvarjoa Broms'in luona, sillä eilen unohdin omani hänen kamarihinsa?"
"Erästä sateenvarjoa… oliko se mustasta silkistä valkoisella varrella?"
"Aivan niin… se on minun, kuulen ma.. se on aivan uusi ja minä ostinkin sen vasta eilen… minä arvaan, että mylläri on anastanut sen."
"Oikein arvattu, herraseni! hänellä oli se mukanansa, kun hän meni pois tänä aamuna… mutta… mutta minä muistelen jotakin sateenvarjon johdosta."
"Mitä sitten?"