"Oi taivaan suuri Luoja," huokasi hän ahdistetulla sydämellä, "älä salli mun lapseni kuolemaan nukkua, ennenkuin kasteen liiton olet hänen kanssaan tehnyt! Kuule huutoni, o Isä laupias!"
Ja taivaan ovi aukeni, — äidin rukous oli löytänyt tien Kaikkivaltiaan istuimen eteen. Syvä huokaus nousi lapsen rinnasta ja hänen suloiset silmänsä hymyilivät.
* * * * *
Hetket kuluivat, päivät päättyivät. Kaksikymmentä oli jo vuotta vierinyt ajan hautaan, kun taaskin sama äiti ja sama poika kulkivat Päijänteen vesiä. Nyt oli ihana, kesäinen ilta. Taivas kaarsi selkeänä ja puhtaana ylähällä, ei pieninkään pilven hattara himmentänyt sen sinertävää loistoa. Auringon kirkas valo valui hempeänä alas länteisen taivaan rannalta ja kullan hohtavina kimaltelivat säteet veden tyynessä kalvossa.
Hiljaisuuden häiritsi ainoastaan tuo iloinen hääjoukko, joka soitolla ja riemulla kulki Ristiselän poikki. Etummaisena souti morsiusparin koivuilla ja kukkaseppeleillä kaunistettu pursi ja heti jälessä tulivat muut seuraan kuuluvat venheet vilkkaassa kilpailussa. Iloiset leikkipuheet ja soiton sävelet kaikuivat loitolle ympäri.
Mutta hiljaisena autuaassa onnellisuudessaan istui morsiuspari ensimmäisen venheen keskellä. Sulhainen, kahdenkymmenen vuotias, rehevä nuorukainen, katseli säihkyvin silmin rinnallaan istuvata morsiantaan. Kuinka viehättävän suloinen olikaan komeassa juhlapuvussaan tuo puhdas, lemmitty neitonen, jonka hän nyt oli omakseen saanut!
"Mun armaani," kuiskasi nuorukainen, puristaen morsiamensa kättä, "ole tervetullut sinä, mun sydämeni rakastettu, uuteen kotiisi! Suokoon sulle taivas sen onnen ja siunauksen, jota rakkauteni toivoo!"
Kainosti loi morsian loistavat silmänsä alas, huulensa hymyilivät ja ujouden puna kajosti hänen hempeillä poskillaan.
Morsiusparia vastapäätä istui sulhaisen äiti, sama äiti, joka kaksikymmentä vuotta sitten oli aallon ajamana lapsineen pelastunut rantaan. Tuossa edessään oli nyt hänen poikansa, onnellisena ja pulskana nuoruuden terveydessään. Äiti painoi kätensä ristiin, ja kiitollinen huokaus nousi hänen rinnastaan ylös taivasta kohden, mutta silmiään ei hän voinut kääntää jalosta morsiusparista. Ja vaikka näyttikin poikansa nuoren puolison rinnalla hetkeksi unhottaneen vanhan äitinsä, ei kateus kuitenkaan sijaa löytänyt äidin rakkautta sykkivässä sydämessä.
* * * * *