— Enkö millään saa tuota tyyneyttä häirityksi — arveli hän itsekseen.
— Mutta älä paheksi — sanoi hän, hetken mietittyään — älä paheksi, jos sillä välin sattuisin saamaan jonkun mieluisemman ja silloin sinut heitän.
— Katri, miksi puhut noin kevytmielisesti? — Nyt oli Niilon ääni tavallista kiivaampi.
— Ahaa — ajatteli Katri — hyvä juttu! — Mutta kovaa sanoi hän:
— Niin, näet, ajattelin vaan — — —
— Mitä ajattelit?
— Ajattelin vaan — —, no hyvänen aika, pitäisikö sinulle kaikki ajatuksensakin ilmoittaa?
— Katri, mihinkä luottaisin maailmassa, ell'en sinuun?
Niilon ääni hiukan vapisi. Katri käänsi päänsä järvelle päin, sillä hän oli niin hyvillään, ettei tahtonut voida nauramatta olla. Ei hän kuitenkaan enää hennonnut Niiloa kiusata. Mutta kun hän hetken kuluttua jälleen katsoi Niiloon, näytti tämän kasvot hänestä niin kummallisen kalveilta.
— Niilo, sinulla varmaankin on kylmä — lausui Katri — ota minun sarkanuttuni hartioillesi, soutaessa pysyn kyllä lämpöisenä sitäkin paitse.