Tuomas. Silloin sanoin minä, ett'ei hänen tarvitse kutsua minun herraani käeksi, olkoon hän millainen tahansa.
Kummellund. Onko nyt kummia kuultu?
Tuomas. Ja minä sanoin, että minun isäntäni on yhtä hyvä kuin hänenkin. Minun isäntäni on samalla majuri ja ritari, ja hänellä on kunniamerkkiä ja nauhoja, sanoin minä.
Kummellund. Se oli hyvin sanottu, poikani; — No mitä hän siihen vastasi?
Tuomas. Eikö ole liikaa, sanoi hän, että tuonlaiselle sillinkuristajalle annetaan kunniamerkkejä ja nauhoja, sanoi hän.
Kummellund (ottaa Tuomasta kauluksesta). Kyllä minä sinut kuristan! — No, mitä sanoit sinä siihen?
Tuomas. Enhän minä siihen mitään sanonut, mutta hän hyökkäsi kuin tiikeri kimppuuni ja repi silmät päästäni, jotta näytän sellaiselta että saan ihan hävetä silmät päästäni. Minä olen niin harmissani … sanon itseni irti paikastani … minulla on liian pieni palkka, sanon minä.
Kummellund. Minä sanon että sinulla on parempi palkka kuin olet toivonutkaan.
Tuomas. Ei ole sanottu, että minun pitää saada selkääni samaan 50 riksiin vuodessa.
Kummellund. No, kiiruhda nyt siistimään itseäsi vaan — vieraani ovat pian täällä — äläkä unhoita, että sinun tulee palvella ruokapöydässä, ja muista että asetat hyvän viinin minun ja hienoimpien vieraitteni eteen ja sitä huonompaa niille toisille. Ja katso, ettei minun konttoristini syö kaikkia mitä pöydällä on. He syövät kun haikalat; sinä laitat niin, että he saavat ruoka-astiat vasta sitte, kun ne ovat melkein tyhjät. Minä en tunne mitään ikävämpiä kuin kaupanhoitajat, joilla on suuret vatsat ja ovat lihavia ja paisuvat kuin maapapit.