— Voi, kuinka sinua rakastan!

Herra Ernst tuli levottomaksi, sillä sellaisia sanoja ei hän ollut kuullut moneen, moneen aikaan.

— Oletko minulle vihainen? — sanoi rouva ja kiemurteli tuskissaan.

Mieskö, eihän laisinkaan, mutta onnellisempi hän olisi, jos vaimo ei olisi niin paljoa poissa kotoa.

— Vai niin, hän oli liiaksi poissa; kun lääkäri oli "määrännyt" sen.
Eikö siis hänen terveytensä merkinnyt mitään miehelle?

— Kyllä, kyllä, mutta pikkulapsi!

— Oliko sillä mitään puutetta, pienokaisella! Eikö hän ollut yhtä hyvä äiti lapselleen kuin joku muukin, joka lapsirakkaaksi tekeytyy…

Nyt täytyi rouvan nousta tuolilta — ja hän oli sairas.

Mies auttoi vaimonsa makuuhuoneeseen ja aikoi kutsua Kirstiä.

— Ei, ei mitään tarvittu, ei Kirstiä, ei ketään! Ja sitten sai hän juodakseen vettä ja istui sohvalle. Herra Ernst oli ihan kalpea. Huone haisi konjakille — ja tupakalle!