Annalta alkoi maito vähetä, ja pieni parooni alkoi porata. Kysyttiin neuvoa lääkäriltä.
— Päästäkää ne yhteen, — sanoi hän.
— Mutta jos se on vahingollista?
— Päinvastoin! Mutta Antti piti sitä ennen "tarkastettaman."
Siihen ei Antti suostunut. Antti sai pari hyvää lammasta, ja sitten hän tarkastettiin.
Eikä pieni parooni enää itkenyt.
Mutta sitten tuli sairashuoneelta sellainen sana, että Annan poika oli kuollut kurkkutautiin. Anna sai maidonheiton ja pieni parooni porasi taas kovasti.
Annaa ei voitu enää pitää, hän meni Antin tykö kotiin, ja uusi imettäjä oli hankittava. Antti oli mielissään siitä että pääsi oikein naimisiin, mutta Anna oli saanut omat tapansa. Hän ei voinut juoda enää brasilialaista, vaan tahtoi jaavalaista. Eikä hänen terveytensäkään sitä kestänyt, että kuudesti viikossa syötiin silakoita. Hän ei jaksanut kylliksi puuhata taloudessa, ja siitäpä syystä alkoi leipä vähetä.
Vuoden päästä täytyi Antin lähteä kartanosta, mutta paroni oli hänelle lempeä, ja hän sai jäädä torppaan.
Anna teki päivätöitä kartanoon ja näki usein pienen paroonin, mutta ei se tuntenut häntä, ja hyvähän se oli. Mutta poika oli kuitenkin maannut hänen rinnoillaan. Sentähden hän oli uhrannut oman poikansa hengen. Mutta hän oli hedelmällinen ja sai vielä paljo poikia, joista tuli torppareita, rautatientyömiehiä, ja yhdestä tuli vanki.