Se olisi ihastuttavaa! Mies meni joka aamu torille ja teki ostokset. Sitten hän valmisti kahvin. Vaimo lakasi, laittoi kuntoon vuoteet ja siivosi. Ja sitten ryhtyivät he töihinsä.
Kun he väsyivät siihen, niin puhelivat he hetken, antoivat toisilleen pieniä neuvoja, nauroivat ja pitivät sangen hauskaa. Ja kun päivällisen aika tuli, teki mies tulta ja vaimo huuhtoi vihannekset. Mies hääräsi vaimon juostessa ryytikauppaan, ja sitten vaimo valmisti pöydän miehensä kantaessa ruokia siihen.
Mutta eivät he eläneet kuin sisarukset. He sanoivat joka ilta toisilleen hyvää yötä ja sitten he menivät kumpikin huoneeseensa. Mutta sitten naputettiin rouvan ovelle ja silloin huudettiin: Sisään! Mutta vuode oli liian ahdas, eikä iloa kestänyt kauvan, vaan kumpikin heräsi aamulla omassa vuoteessaan. Ja silloin naputettiin seinään.
— Huomenta tyttöseni! Miten voit tänään?
— Kiitos, sangen hyvin, miten voit itse? Joka aamu tuntui tapaaminen aina uutuudelta, eikä se vanhentunut koskaan.
Ja iltasin läksivät he ulos yhdessä ja kohtasivat kansalaisiaan Syrachissa. Eikä rouva pelännyt tupakansavua, sillä ei hän ujostellut koskaan.
Se oli avioliiton ihanne, arvelivat toiset, eivätkä he olleet koskaan nähneet niin onnellista paria.
Mutta tytöllä oli vanhemmat, jotka asuivat sangen kaukana. Ja he kirjottivat ja kysyivät nimenomaan, eikö Liisalla ollut toivoa vieläkään, sillä he toivoivat niin mielellään saavansa lapsenlapsen. Liisan tuli muistaa, että avioliitto oli lasten vuoksi, eikä vanhempien. Liisa arveli tämän olevan sangen vanhanaikaisen mielipiteen. Mutta silloin kysyi äiti, oliko uusien aatteiden tarkotuksena hävittää ihmissuku sukupuuttoon. Sitä ei Liisa ollut ajatellut, eikä hän siitä suuria piitannutkaan. Hän oli onnellinen, samoin hänen miehensä, ja nyt oli maailma vihdoinkin nähnyt onnellisen avioliiton, ja sen vuoksi oli maailma kateellinen.
Mutta hauskaa heillä oli. Kumpikaan ei ollut toisensa herra, ja kassan jakoivat he keskenään. Toisinaan ansaitsi mies enemmän, toisinaan rouva, mutta he tasasivat toisensa.
Entä kun heidän syntymäpäivänsä oli! Silloin heräsi rouva siihen, että tuo vanha vaimo toi hänelle kukkavihon ja pienen kirjelapun maalattuine kukkasineen, ja silloin saattoi hän lukea: "Rouva Kukannupulle toivottaa onnea hänen maalarinsa, joka kutsuu hänet erinomaiselle aamiaiselle huoneeseensa — nyt heti!" Ja sitten naputettiin herran ovelle ja sitten — sisään! Ja he söivät aamiaista miehen vuoteessa ja akka jäi sinne koko iltapäiväksi. Se oli ihastuttavaa! Eikä se koskaan tuntunut vanhalta. Sillä sitä kesti kaksi vuotta. Ja kaikki ennustivat väärin. Sellaisen tuli avioliiton olla.