Ja vasta tuossa aamupuoleen tuli viheriä metsästäjä kotiin! Hei, kuinka hän oli iloinen! Ja hauskaa heillä oli ollut, saakelin hauskaa! Sellaista päivää ei hänellä ollut moniin, moniin aikoihin!

Ja nyt se repesi: Huhuhuhu! Se taistelu oli tosiaankin rouvalle liian ankara! Ja valallaan täytyi miehen vakuuttaa ei koskaan muita kuin rouvaansa rakastavansa! Ei koskaan!

Rouva sai hermokohtauksen, ja viinietikkaa haettiin!

Mies oli liian jalomielinen kertoakseen yksityisseikkoja illallisilta Lidingöbrolla, mutta ei hän voinut olla koskettamatta vanhaa vertausta omasta koiranasemastaan, ja hän rohkeni kiinnittää vaimon huomiota siihen seikkaan, että rakkauskäsitteeseen sisältyy omistusoikeus — myöskin naisen puolelta. Ja mitä rouva sitten oikeastaan itki? Samaa minkä johdosta mies kiroili silloin kun vaimo oli liesussa kahdenkymmenen miehen kanssa! Pelkäsikö hän menettävänsä miehen! Mutta kadottaahan voidaan vaan se mikä omistetaan! Omistetaan!

Ja sillä tavalla sitten taas elää repostettiin, paikkaamalla. Mutta tavaratoimisto ja tyttöopisto leikkasivat saksillaan sen mitä kokoon saatiin harkituksi, eikä se ollut mikään sopusointuinen avioliitto.

Mutta hei! Yhtäkkiä tuli rouva sairaaksi. Hän oli varmaan nostanut varastohuoneessa liian kovasti jotakin esinettä. Hän oli niin innokas, eikä voinut sietää renkien kuhnailua. Hän tahtoi usein tarttua kiinni omin käsin. Vatsassa oli vika! Siellä tuntui vähän kovalta, selitti kätilö.

Ja niin oli asia valmis! Ja kuinka rouva olikaan suuttunut! Kiukuissaan miehelle, joka varmaankin koiruuksissaan oli sen tehnyt! Kuinka nyt kävisi vaimon ja hänen tulevaisuutensa? Heidän täytyi jättää lapsi johonkin lastenseimeen. Niin oli tehnyt Rousseaukin. Hän oli tosin vähän hassahtanut mies, mutta tässä kohdassa hän oli oikeassa.

Ja niitä oikkuja sitten! Metsäherran täytyi heti lopettaa opetuksensa tyttökoulussa, ihan heti.

Mutta pahinta oli se, ettei rouva voinut enää mennä varastohuoneeseen. Hän sai vaan istua ja kirjottaa konttorissa. Ja kaikkein pahinta oli se, että hänelle annettiin konttorissa avustaja, jonka salainen tehtävä oli tulla hänen sijaansa, kun hän joutuisi lapsivuoteeseen.

Eivätkä työtoveritkaan enää olleet entisenlaisia. Ja rengit irvistelivät. Hui, hän olisi tahtonut näkymättömiin kätkeä häpeänsä. Mieluummin sulkeutua kotiin ja keittää siellä ruokaa kuin kulkea täällä ihmisten ihmeenä. Voi, mitkä ennakkoluulojen kuilut ammottavatkaan, miesten petollisissa sydämmissä.