Ester ja Max kulkivat taidekokoelmain edustalla. Max puhui:
— Tuntuu siltä kuin ruotsalaiset eivät rakastaisi täällä toisiaan, vaan kokoontuisivat enemmän pelosta, kuin säikkyen jotakin tuntematonta tulevaa; se on kuin sairaan tarvetta tehdä sovinto vihamiehen kanssa; mutta jos hän elpyy, voittaa vihollisuus jälleen.
He pysähtyivät ja katselivat ensin myrskypilviä, siirsivät sitten katseensa taidekokoelmien pylväskäytävään ikäänkuin etsien suojaa sieltä.
— Näetkö? puuttui kreivi jälleen puheeseen. Näetkö tuota rintakuvaa?
— Se on Arvid Falk! Elääkö hän?
— Elää.
— Mennään katselemaan häntä!
He astuivat lasiseinäkuistille; ja kreivi Max aloitti jälleen:
— On odottamatonta, että hänet päästetään tänne, mutta häntä pidetään kuolleena ja vaarattomana.
— Kuka on tehnyt rintakuvan?