— No niin, tämän varmuuden edessä sortuu aatosrakennukseni, kuten kaikki muukin sortuu.
— Panta rei! Kaikki liukuu, liukuu alta pois; mikään ei kestä, kaikki nousee, kasvaa ja kuolee.
— Hyvästi siis, Aspasia, Sokrates, ystävät, isänmaa! Voikaa hyvin!
Protagoras läksi, viitta pään yli.
— Kaipaako Athena Protagorasta? kysyi Aspasia.
— Hän on opettanut athenalaiset ajattelemaan, epäilemään; ja epäilys on viisauden alku.
— Aristofanes on murhannut Protagorasin, ja hän on murhaava sinutkin kerran, Sokrates.
— Sen hän on jo tehnyt, vaimoni on siitä iloinnut, mutta minä elän.
— Tuossa on nuori Platon, hän näyttää synkeältä. Uusia murhaviestejä, arvaan ma.
— Arvaat? Minä vannon! Laula surulaulu, Platon.