KÄÄPIÖ. Ei, minä olen vain hovinarri. Hän halveksii minua kuten kaikkia muitakin, mutta minä huvittelen häntä. Kaikki eivät tee siten. (Tarjoo aatelismiehelle) Olkaa hyvä!
AATELISMIES. Ei, kiitos!
KÄÄPIÖ. Sepä hieno mies, siitä minä pidän! Sellaisia pitäisi olla enemmän! — Jos minä nyt tarjoaisin valtioneuvokselle, niin hän, luonnon järjestyksen ja arvoasteen mukaan, heittäisi nuuskan silmilleni ja sitä minä en tahdo…
HULTMAN. Onko tarkoitus, että me asumme täällä poltetuilla raunioilla, vai kuinka?
KÄÄPIÖ. Hultman! Älä kysy, vaan elä! Elä minuutista minuuttiin! Ei kukaan tiedä mitä huomispäivä tuo tullessaan ja kuoleman jälkeen ei ole mitään nautintoa.
HULTMAN. Kyynikko, epikurealainen! Minä kysyn ainoastaan missä ensi kerran saan kattaa kuninkaan pöydän välittämättä huomispäivästä, taikka kuoleman nautinnosta… Minun herrani ja kuninkaani on kaikkein suurin ihmisistä ja hallitsijoista. Hän on täydellisin ihmisestä syntynyt ja hänen pieninkin toivonsa on minun lakini, hänen hyvinvointinsa minun evankeliumini… Nyt kysyn minä mihin kuninkaani käskee minua kattamaan tällä pöytähopealla, jota olen vetänyt mukanani läpi Saksin kaupunkien ja Puolan kylien, ympäri Venäjän arojen ja Turkin huvitarhojen…
KÄÄPIÖ. Hultman! Kohta nousee aurinko. Säästä suutasi…
HULTMAN. Tämän hopean, jonka olen pelastanut Stralsundin piirityksestä, tanskalaisen laivasta ja…
KÄÄPIÖ. Jarruta Hultman! Jarruta hiivatissa, muuten ei tule koskaan loppua!
HULTMAN. Kas, ajutantti tulee takaisin!