GYLLENBORG. Se siis oli Feif!… On ollut hatuntekijän oppipoikana!
HORN. Me olemme olleet koulupoikia, Gyllenborg!
GYLLENBORG. Totta kyllä.
(Asettuvat tulen eteen).
HORN. Minä palelen, niin että hampaat helisevät.
GYLLENBORG. Ja niin pimeätä kun täällä on.
HORN. Minä toivoisin olevani puolen tuntia vanhempi.
GYLLENBORG. On aivankuin tuntisi hänen henkensä täyttävän koko tämän huoneen. Minä en koskaan ennen ole peljännyt.
(Kuningas on äänettömästi tullut vasemmalta lukien erästä paperia. Hän on puettu sinikeltaiseen pukuun, ilman miekkaa. Hän nostaa katseensa paperista ja tarkastaa herroja selän puolelta. Hän on vakava, levollinen, arvokas ja salaperäinen, epämääräinen ilme kasvoissa, jotka ovat kivulloisesti tuhkaharmaat. Kun hän kahistaa paperia, kääntyvät herrat ympäri ja heittäytyvät toiselle polvelleen.)
(Kuningas antaa heille merkin nousta ylös. Senjälkeen istuu hän nojatuoliin. Feif, joka on tullut sisään asettuu sivulle. Kuningas ja Feif lukevat papereita. Senjälkeen käskee kuningas liikkeellä herroja istumaan. Herrat istuvat matalille tuoleille ja vaipuvat syvälle, joka näkyy vaivaavan heitä.)