SVEDENBORG. Hän on enkeli.
KUNINGAS (keinuu tuolilla). Tämä on minulle selittämättömin kaikista aistien taudeista! Rakkaus! Onko hän enkeli?
SVEDENBORG. On.
KUNINGAS. Emanuel! — Vaikka se maksaisi minulle sinun ystävyytesi, niin sinun täytyy kuulla se!… Emerentia oli äsken täällä!
SVEDENBORG. Täällä? — Vasten pyyntöäni?
KUNINGAS. Hän ei ole nainen, joka sopii sinulle!… Juoruteitä olin saanut kuulla, että hän oli vannonut panevansa minut jalkojensa juureen. — Hm! Hänen kokeensa olivat jotenkin yksinkertaisia — ja ne minä sivuutan — mutta hän antautui puhumaan sinusta pahaa, alentavaista.
SVEDENBORG (itkee).
KUNINGAS. Kas niin, nyt hän itkee!… Tietäkää pojat, että olen saanut tarpeeni teidän hamehistorioistanne!… Koskeeko se sitten niin? (Taputtaa häntä olkapäälle). Emanuel! Riuhtaise irti itsesi ja ole mies!… Sinä, jumalten etsikko, syntynyt korkeita töitä ja suuria unelmia varten, mitä sinua liikuttaa nainen ja rypäle! Pitääkö sinun panna pääsi jonkun polvelle ja antaa leikata voimasi hiukset!
SVEDENBORG. Minä olen luvannut hänelle uskollisuuteni…
KUNINGAS. Mutta hän on rikkonut omansa, ollessaan uskoton… Ylös,
Emanuel! Kunnia ja velvollisuus kutsuu sinua!