— Pitkinä öinä olen tätä asiaa ajatellut; kuulen toisinaan äänen, joka minua kutsuu, mutta en pidä itseäni sen arvoisena, että asettuisin profeetaksi, siihen pitäisi olla pyhä mies.
— Ei ole olemassa pyhiä miehiä! Ja vielä sanon sulle toisen asian; sinun pitäisi tuntea itsesi rikolliseksi, kun vaikenet, sillä se, joka ei ilmianna rikosta, jonka hän tuntee, hän on itse syypää.
— Miksi juuri minun pitäisi se tehdä?
— Siksi että sinä olet saanut lahjat! Luuletko ihmisille annettavan lahjoja hänen omaksi huvikseen? — Vaan mikä sulla tuossa on?
Hannu oli koko keskustelun ajan sahaillut kaiverrettua puutaulua pieniin palasiin.
— Se on uusi keksintö, josta luultavasti tulee olemaan hyötyä meidän asiallemme. Sanon meidän, Niegels, koska luotan sinuun! — Näetkös näitä pieniä puuneliöitä, joita sahailen irti. Kun ne makaavat noinikään sekasin yhdessä läjässä, eivät ne ole vaarallisemmat kuin epäjärjestyksellinen kansanjoukko, jonka pari tusinaa ratsumiestä voi polkea jalkoihinsa. Mutta jos järjestän nämä riveihin ja ladon yhteen ne, jotka yhteen kuuluvat, niin käyvät ne peljättäviksi kuin kansallinen sotajoukko ja jos sitten panen lipunkantajan huippuun, rientävät ne rohkeina ja halukkaina taisteluun. Ne tulevat aina voittamaan, jos niitä hyvin johdetaan.
— Ne ovat kirjaimia, vai miten?
— Ne ovat kirjaimia. Kirjaimista syntyy sanoja ja sanojen kautta lausutaan ajatuksia.
— Niin yksinkertaista! Eikä sitä kukaan ennen ole keksinyt!
— Olisi se kai keksitty jo ennenkin, jos sitä ennen olisi tarvittu.