Pormestari esteli, ei tahtonut käydä sisään. Hän osotti sormellaan kuormaa ja virkkoi:
— Se on siis tässä?
— Tässä on. Ja siinä onkin oikein mainioita, kuivia koivunvarpuja, joita toimme Soimasta, — tuon kuusen otin mukaani lapsille joulukuuseksi, se ei kuulu asiaan. Halot ovat rannassa rautavaakan vieressä, kuuden korttelin pituisia kuusihalkoja, kuivia kuin lastuja, kesällä jo hakattuja.
— Se on hyvä, virkkoi pormestari. Mutta kuulkaas nyt vielä eräs asia. Halot ja varvut palavat kyllä hyvin, mutta tässä tapauksessa, kun nyt sekä sattuu olemaan joulu, että paavin lähettiläs on saapuvilla, pitäisi saada jotakin erinomaista, harvinaista toimeen. Siitä on tehtävä oikein komea rovio, jotakin, joka silmäänkin vaikuttaa ja jää mieleen.
— Oikea joulunuotio, virkkoi mies, ikäänkuin tutkiskellakseen pormestarin sisimmäisiä tarkoituksia.
— Niin. Laita siis rovio näin: Pohjalle kaksi kuormaa olkia.
— Rukiinolkia, vai?
— Se on sama. Sitten viisi puutaa tulikiveä, joka on tasasesti kylvettävä olkien väliin.
— Ettei näykään. Jaha!
— Sitten varvut! Halot ladot pohjustan neljään nurkkaan ja joka pinon väliin panet kaksi tervatynnyriä. Saat ottaa kuusi miestä avuksesi, että koko rovio syttyy yhtaikaa.