August Strindberg (synt. Tukholmassa tammik. 22 p:nä 1849) on nykyajan omituisimpia henkiä. Rajumyrskyn lailla hän ilmestyi aikana, jolloin Ruotsissa kaikki oli unteloa poroporvarillisuutta, esiintyen pelottomana kapinoitsijana, taisteluun vaativana yhteiskunnan-uudistajana. Hän on kulttuurinvihollinen ja rousseaulainen kuten Ruotsissa häntä ennen Thorild, mutta paljon intohimoisempi ja väkivaltaisempi kuin tämä, ja hänen syvät, persoonalliset, kammottavat itsebiografiansa "Tjänsteqvinnans son" y.m. menevät totuudenrakkaudessa ja alastomuudessa kauas Rousseaun "Tunnustuksien" edelle. Mutta juuri tätä suorasukaisuutta, mikä on ominaista näille samoin kuin Strindbergin muullekin tuotannolle, ruotsalainen yleisö vihasi ja piti kaikkea hyvää tapaa loukkaavana. Ja viha teki yleisön sokeaksi, niin että se kokonaan jätti näkemättä Strindbergin syvän alkuperäisyyden, hänen loistavan todellisuudenkuvauksensa, ja pysähtyi ainoastaan yksipuolisuuksiin ja liioitteluihin, joita kylläkin voi huomata hänessä samoin kuin jokaisessa reformaattorissa. Eikä tämä viha ole vieläkään sammunut, vaikka Strindberg on saavuttanut maailmanmaineen ja taajat ihailijajoukot tunnustavat hänen suuruutensa. Tuontuostakin on se leimahtanut ilmiliekkiin, viimeksi aivan äskettäin, ja myönnettävä on, ettei Strindbergkään puolestaan ole sovintoa etsinyt.
Strindberg on luonut mahtavan sarjan teoksia, joista monet tulevat elämään kauan hänen jälkeensä ja herättämään yhä uusien sukupolvien ihastusta. Hänen nuoruuden-näytelmänsä "Mestari Olavi" on täydellinen mestariteos, maailmankirjallisuuden merkillisimpiä näytelmiä. Strindberg onkin Ruotsin ainoa suuri näytelmänkirjoittaja. Loistava on myöskin hänen toinen nuoruudenteoksensa, satiirinen kuvaus "Punainen huone". Se nostatti ilmestyessään suuttumuksen myrskyn, ja koko sanomalehdistön arvostelu muodostui murhaavaksi parjaustulvaksi, joka kohdistui sekä kirjaan että sen tekijään. Mutta silloin nousi suomalainen auktoriteetti, professori Estlander, ja selitti, että "Punainen huone" oli mestariteos, josta ruotsalaisten oli syytä ylpeillä. Arvostelu herätti suurta huomiota Ruotsissa, ja kaikki riensivät tutustumaan kirjaan, joka oli antanut aihetta niin vastakkaisiin lausuntoihin. "Röda rummet" onkin Strindbergin tunnetuimpia ja enin luettuja kirjoja.
Mullistavien suurteostensa lomassa on Strindberg kirjoittanut m.m. sarjan eteviä historiallisia kertomuksia, joista seuraavassa pari näytettä yhteiskuntasatiirin alalta.
ENSIMÄINEN LUKU.
Kolmimasto "Ruotsin Leijona" oli vetänyt keulapurjeet etumastoonsa Älfsborgin linnoituksen edustalla ja oli juuri nostamaisillaan ankkurin, kun muuan tullilaitoksen soutuveneistä erkani rannasta ja antoi merkin, ettei laiva saanut vielä lähteä; mutta tuuli oli jo pullistanut purjeet ja laiva riuhtoi ankkuriköyttä. Tullimiehet soutivat minkä jaksoivat; köysi heitettiin laivasta, ja pian hinattiin tullivene ison aluksen viereen. Veneestä kapusi ylös kaksi nuorta miestä, jotka vedettiin tykkiaukosta laivaan; heidän jäljestään viskattiin nahkasäkki, joka näytti olevan heidän ainoa matkatavaransa, ja sitten läksi tullivene takaisin. Mutta "Ruotsin Leijona", joka nyt oli saanut ankkurinsa ranapalkille, lasketti pienin keulapurjein ulapalle oikeanpuolisen laitatykistön jyskyessä ja linnoituksen kanuunain vastatessa ammuntaan.
"Ruotsin Leijonan" lastina oli taekaluja, kankaita ja kappaletavaraa; sitäpaitsi oli 500 matkustajaa, enimmäkseen pahantekijöitä, jotka oli tuotu ankkuripajoista, vankiloista ja kuritushuoneista, ja matkan määränä oli Uuden Ruotsin siirtomaa Pohjois-Amerikassa.
Kun molemmat nuoret herrat olivat päässeet välikerroksen läpi kannelle, kääntyivät he ikäänkuin saman ajatuksen valtaamina taaksepäin ja pistivät kielen ulos suustaan, linnoitukselleko vai koko maalle, joka siinti kaukaisuudessa, sitä oli vaikea sanoa. Tällä tavoin päästettyään ilmoille isänmaalliset tunteensa he etsivät peränpuolelta kapteenin kajuutan näyttääkseen paperinsa ja tehdäkseen selkoa itsestään.
Siitä selityksestä, jonka he tällöin antoivat, kävi ilmi, että he olivat Upsalan akatemian ylioppilaat Dominus Lassi Hulling ja Petter Snagg, jotka kumpikin oli todistettu syypäiksi siihen, että olivat sekä kaupungin kapakoissa että myös eräissä osakuntakekkereissä puhuneet solvaavasti kuninkaan professorista Serenissimus Olaus Rudbeckiuksesta ja tämän äskettäin ilmestyneestä, "Atland eli Manhem" nimisestä vuosisataisteoksesta, joka oli tähän asti aavistamattomalla tavalla korottanut isänmaan kunniaa, kun näet sanottu Serenissimus siinä oli sekä deduktsionin että induktsionin avulla päivänselvästi näyttänyt toteen, että Svean valtakunta ei ollut vähempää kuin ihmissuvun kehto. Tyhmän ja säädyttömän epäilyksensä tähden oli ennenmainitut Hulling ja Snagg pantu arestiin, mutta koska he tässä ahtaassa eikä niinkään terveellisessä paikassa olivat käyttäytyneet sopimattomasti ja rangaistavasti, oli heidät tuomittu kujanjuoksuun ja kuritushuoneeseen.
Kuninkaallisen majesteetin erinomaisesta armosta he olivat saaneet luvan lähteä maanpakoon ja matkustaa "Ruotsin Leijonassa" Uuteen Ruotsiin.
Kapteeni kuunteli selitystä sävyisästi virnistellen. Ei hän ollut kuullut tuosta Atlantica-kirjasta, mutta saatuaan tietää sen sisältävän jotakin sellaista, että muka Svean valtakunta oli tuo syvyyteen vajonnut Atlantis eli Onnellisten saari, asettui hän oitis ylioppilaiden puolelle ja selitti jokaisen merimiehen tietävän, että Atlantica oli Valtameressä, joka juuri samaisesta saaresta oli saanut nimensä, eli Atlantinmeressä. Ja sitten hän lausui oppineet herrat tervetulleiksi ja tuli heidän hyväksi ystäväkseen.