"Lyijystä käy tina harmaaksi ja pehmeäksi kuin vaha."
"Kyllä niin, tavallisissa tapauksissa, mutta ei kylmiltään valettaessa", sanoi mestari Paavali.
"Kylmiltä valettaessa? Kylmiltä! — Asettakaa kätenne otsalleni", huusi ammatin vanhin, "kaatakaa sangollinen vettä pääni yli, lyökää lunta korvani taustaan; olenko järkeni menettänyt, vai onko mestari Paavali tullut hulluksi? Voiko enään nykyaikana valaa kylmää tinaa? Sitäkö hän siellä Saksassa viime kesänä oppikin."
"Ei kylmää tinaa valeta", vastasi mestari Paavali, "mutta tinaa valetaan kylmiin vormuihin."
"Hiisi vieköön teidän vormunne ja uutuutenne! Ja minua ihmetyttää, että sinä Paavali vanhana ymmärtäväisenä miehenä saat tuollaisia päähänpistoja. Vie sinä Bossesi ruukkuineen kotiisi ja opeta häntä tekemään kunnollista työtä ja tule sitte takaisin, kun hänestä miehen olet tehnyt, mutta älä toista kertaa päästä tänne keltanokkia", puhui ammatinvanhin lopettaen kokouksen.
Mestari Paavali koetti vielä kerran tehdä vastaväitteitä mutta ilman menestystä. Uusi tekele hylättiin uutena ja tarpeettomana. Koska mestarityöltä ei voitu kieltää muutamia etuja, selitti vaiti ollut mestari kalun kelvottomaksi, koska se lyijyllä sekotettuna oli väärennetty, ja sillä oli asia ratkaistu.
Mestari Paavali, joka piti Bossea palveluksessaan ja joka tarpeettomasti oli vaivannut ammattikuntaa ja pormestaria, tuomittiin tarjoamaan aamiaiset raatihuoneen kellarissa, mutta Bosse sai mennä kotiin.
Hänen olisi oikeastaan pitänyt olla pahoillaan mutta hänellä ei ollut sellainen luonto, ja hän oli niin monta vuotta taistellut tyhmyyttä vastaan, ettei hänellä ollut suuria toiveita sen paranemisesta mennessään tulikoetukseensa.
Tultuaan raastuvan portille näki hän ison kansanjoukon, joka huhun viettelemänä oli odottanut tervehtiäkseen uutta mestaria. Kun joukko näki kisällin tulevan yksin kannuineen ilman mitään uuden arvon merkkiä, raivostui se sentähden, että se niin kauan oli turhaan saanut seistä ja odotella. Toiset vihelsivät, toiset hyssyttivät, mutta suosionosotuksiin tottumaton Boo ei ollut millänsäkään, hän asetti kannun päänsä päälle, ojensi kielen suustaan, muljotteli silmillään ja huippi kansanjoukon sekaan, ja kansa piti tapausta hullunkurisena ja alkoi nauraa. Meluavan joukon seuraamana pakeni Boo olutkapakkaan. Tupaan tultuaan asetti hän kannun pöydälle ja istuutui sen viereiselle penkille.
"Olutta tänne!" huusi hän piialle.