Nyt on menty täyttä vauhtia ja nyt täytyy kääntyä. Jean asettaa vasemmalla jalallaan laahustimen paikalleen ja kulkee takaperin alas vasemmalle etu-alalle markiisittaren ryömiessä hänen jälessään; Kohtaus on mitä jännittävin, sillä saattaa joka hetki odottaa hameen repeytyvän vyötäreiden kohdalta ja irtaantuvan, mutta kaikki käy hyvin kunnes Jean syöksyy ulos ovesta. Silloin markiisitar päästää intiaanihuudon ja ryömii pitkin pöytiä ja tuoleja kunnes lopen väsyneenä heittäytyy suulleen ja korolla tunnustelee, onko laahustin hyvässä asennossa.
Anatole syöksyy huoneeseen.
— Missä on se katala!
Markiisitar toipuu närkästyksestään, ettei saanut osakseen kättentaputuksia, ja vastaa terävästi:
— En minä tiedä!
— Te valehtelette, Cocotte! Hän oli juuri täällä! Haa, minä huomaan, että te salaatte jotakin minulta ja minä vannon, että teillä on hänen kirjeensä povellanne. Antakaa se tänne!
— Ei minulla ole kirjettä!
— Antakaa se tänne!
Anatole repii rikki hänen hameenvyötärönsä ja saa kirjeen käsiinsä.
— Haa, katala!