Hän heräsi ilmeisen virkeänä ja terveenä niin sielultaan kuin ruumiiltaan — hirveä keksintö!
Sillä välin alkoi pimetä, hän sytytti ahkeruuden lampun, kääri yönutun vyötäröilleen, pisti jalat pussiin, pyyhki tomut kirjoituspöydältään, pani piippuunsa, puhdisti kyntensä ja asettui hyvän omantunnon tyyneydellä lukemaan Atterbomin Siare och Skalder, minkä kirjan hänen piti osata tutkinnossa.
Sattumoilta puhalsi pohjoinen tuuli ja ravisti suloisesti vanhaa puukojua; sanalla sanoen kaikki sopi niin hyvin tekemään aseman kunnioitusta herättäväksi, eikä hän mistään hinnasta maailmassa olisi tahtonut tulla häirityksi paitsi siinä tapauksessa, että hänen olisi täytynyt huutaa "sisään" ja avata ovi hämmästyneelle isälle.
Silloin naputetaan kolme kertaa hänen tuolinsa takaiseen seinään.
"Kuka siellä!"
"Minä! Oletko kotona?"
"Olen, mutta minä luen? Asutko sinä siellä, göteborgilainen?"
"Osaatko sinä pelata viiraa?"
"Totta maar!"
"Tule siis tänne, täällä on vaan itägööttiläinen, joka asuu seinän takana."