"En, minulla ei ole puhdasta uskontunnustusta."
"Ei minullakaan", lohdutteli isä, mutta se ei auttanut.
Keskustelu oli päättynyt. Kummallinen muutos oli tapahtunut isässä näiden tuntien aikana.
Hän oli nyt saanut saman syyn poikaa vastaan kuin minkä hän hiljattain oli tuntenut pappia vastaan; mutta hänen turhamielisyytensä oli suurempi.
Seurauksena oli keskustelu, mikä päättyi pojan lujaan päätökseen kieltäytyä vasten omaatuntoansa saarnaamasta oppia, jota hän ei täydellisesti hyväksynyt. Äiti lähetettiin taivuttamaan häntä rukouksillaan, mutta mikään ei auttanut.
Silloin ajoi isä hänet kotoa pois. Vanhojen opettajien välityksellä sai hän suviopetusta, säästöineen matkusti hän syksyllä Upsalaan ja alkoi lueskella saadakseen arvosanan.
* * * * *
Ensimmäisen lukukauden lopussa oli hänellä ihan selvillä, että tutkinto oikeastaan on rahallinen kysymys, että yliopiston tärkein henkilö on rahastonhoitaja ja että puhe rautaisesta tahdosta, ahkeruudesta y.m. on hölyn pölyä. Syntyi aavistamattomia menoja: sisäänkirjoitusrahat, lunastukset, osakuntamaksut, luennot ja kirjat. Yksi ainoa sanakirja maksoi yhtä paljon kuin millä hän oli aikonut elää koko lukukauden ajan, ja hän eli hyvin säästävästi. Hän asui työläisperheen sisähuoneessa, äiti lähetti kaikessa salaisuudessa pullon maitoa viikossa, minkä hän piilotti ullakolle hirren taakse, pakastaessa täytyi hänen hakata reikä pulloon ja hankkia tarpeensa mistä sai.
Kävihän tämä vielä päinsä, hän oli palelluttanut kätensä, kävihän sekin päinsä, hän heikkeni ja kuihtui huonosta ruuasta, sekin kävi päinsä, sillä tämä ei vahingoittanut hänen sieluansa, mutta siihen vaikutti toinen seikka.
Hän ei voinut maksaa osakuntamaksuaan; omat osakuntalaiset saattoivat vapauttaa hänet siitä yleisessä äänestyksessä osakuntakokouksessa.