Tultuamme kotiin ja saatuamme vähän virvoitusta vatsaimme hyväksi, tultiin pyytämään, että Tony, joksi minua talossa ruvettiin nimittämään, tulisi saliin.
Minä heti noudatin käskyä, pyysin Charlyn mutkaani ja menimme.
Saliin tultuamme huomasin heti saman immen, jota olin rintaani vastaan niin hurjasti puristanut aalloista pelastaessani; näin hänet, jonka tähden olin menettää halvan elämäni. Tuossa hän nyt istui ihka elävänä liljana. Oi, miksi palasin tänne! Parempi olisi ollut sekä hänelle että minulle, jos olisin poissa pysynyt.
Mutta nyt se oli myöhäistä. Olin kuin naulattu lattiaan, enkä voinut liikahtaa paikaltani, katsellessani häntä ihastellen.
Huomattuansa hämmästykseni, nousi hän, tuli minua vastaan, ojensi kätensä ja kysyi suloisella sointuvalla äänellään:
"Oletteko pelastajani?"
"Hän on pelastajasi, Mary, ja nyt minun paras ystäväni auringon alla," kuului samassa ääni takaani.
Se oli Charly, jonka läsnäolon ihastuksissani kokonaan olin unhottanut, koska hän ei mitenkään hiljaisuutta häirinnyt.
"Niin, suloinen neiti," sain sanotuksi vihdoin mielenliikutukseltani. "Minä, minä se olen, joka koitin teitä pelastaa, mutta en ollut tarpeeksi voimakas viemään teitä rantaan saakka. Tähän samaan kätöseen tartuin silloin kiinni, kun tiedotonna sen minulle ojensitte. Kiitos Jumalan, ettei jalon isänne tarvinnut teitä menettää ja kuolleena surra."
Olin tulla mielettömäksi katsellessani tuota kuusitoista vuotiasta kalpeata liljaa ja hänen hurmaaviin silmiinsä.