Sitten ajoin hevosella asuntooni, suljin huoneeni ja aloin nyt vähän tyyntyneenä uudestaan lukea Maryn kirjettä.

Charlylta oli myös kirje, joka huokui lämmintä veljellistä rakkautta. Hän ilmoitti, että ei isä ollut voinut Maryn rakkautta moittia ja oli heti, nähtyään estelyt turhiksi, suostunut liittoomme. Saatuansa kuulla meidän kihloissa olevan, oli musta pilvi laskeutunut hänen otsalleen; mutta kun äiti puolusti meitä ja sanoi suostuneensa siihen, oli hän rauhoittunut ja nähtävästi kovin liikutettuna sanonut: "Siunatkoon teitä sitten Jumala! Koska tuo jalo nuorukainen sinut, rakas tyttäreni, minulle lahjoitti, pelastaen sinut oman henkensä uhalla, niin on kait minun velvollisuuteni nyt sinut hänelle takaisin lahjoittaa."

Vielä oli siinä kauppaneuvoksen rouvaltakin kirje. "Rakas poikani!" alkoi se. "Avaran valtameren ylitse lähetämme siunauksemme sinulle, armas poikamme, rakkaan Marymme tulevalle miehelle. Kaikki esteet ovat nyt poistetut. Riennä vaan kiireesti kotiin. Kaikin vartoomme täällä sinua. Jumala poistakoon kaikki vaarat tieltäsi ja johdattakoon sinut onnellisesti tänne!"

Hetken kuluttua lähdin jälleen ulos varustautuakseni huomiselle matkalleni. Mutta ylen onnelliseksi itseni tuntiessani en voinut olla pistäymättä erääsen hienoon ravintolaan, jossa onneni harjakaisiksi tilaisin hienon illallisen sampanjoineen.

Siinä onneani nauttien istuessani kuulin läheisestä huoneesta tuttavan äänen. Siellä oli vanha laivatoverini Teodor Kruse. Me tunsimme heti toisemme, ja minä pyysin häntä illallistoverikseni.

Syötyämme ja juotuamme rupesimme sitten kertoelemaan retkiämme sen jälkeen, kun olimme eronneet. Siinä heti aluksi kuultuani hänen juuri Glascowista tulevan, en malttanut olla urkkimatta häneltä kuulumisia sieltä. Hän kysyi minulta, olinko kuullut mitään kauppaneuvos S:stä, Ardmoare-laivan omistajasta, ja hänen perheestänsä.

Olin hypähtää ylös, kuultuani nimen, mutta sain mieleni maltetuksi. "Minä tunnen hänet!" huudahdin; mutta samassa johtui mieleeni, että paras olisi olla varovainen, ehken saisikaan tietää kaikkia, jos ilmaisen asian oikean laidan. "Mitä hänestä tiedät?" kysyin sitten tyynemmin. "Onpa hauskaa kuulla, mitä vanhassa maailmassa on tapahtunut."

"No," alkoi hän, "sanopas, Harryson [minä, niin kuin usein muutkin merimiehet, olin kulkenut toisella nimellä; olin nimittänyt itseäni Harrysoniksi ollessani hänen kanssansa samassa laivassa], tunnetko erästä suomalaista H. nimistä merimiestä, vai olitko itse viime vuonna Glascowissa?"

Minä kielsin, saadakseni kuulla enemmän, ja sydämeni alkoi rajusti sykkiä, kuultuani että minusta oli kysymys. "Vai niin," jatkoi hän. "No sitten saat kuulla oikein merkillisen kertomuksen samasta miehestä."

Sitten kertoi hän oman historiani, vaikka vähän toisenlaisena, ja viimein seurasi tieto, jota en ollut vielä kuullut ja joka oli tehdä minut mielipuoleksi. Hän kertoi nimittäin paria päivää ennen Ardmoaren lähtöä Glascowiin saapuneen sähkösanoman, että saman kauppaneuvoksen toinen laiva Martha Broker oli joutunut surkeaan haaksirikkoon ja siinä oli sama suomalainenkin, laivan ensimmäinen perämies, hukkunut.