Tultuamme ruorimiehen luo, emme nähneet jälkeäkään kapteenista, perämiehistä tahi heidän tavallisista apulaisistaan, kokista ja kajuttavahdista. Ruorimieheltä sitten saimme tietä kaikki. Hän kertoi sekaperäisellä kreikansekaisella englanninkielellä seuraavaan tapaan:
Hän oli seisonut ruorissa ja odottanut levolle pääsevänsä, sillä hänen päänsä oli kovin kipeä. Hän oli nähnyt perämiehen ajavan suomalaista isoonmastoon jotakin muuttamaan purjeiden asennossa. Suomalainen ei ollut tahtonut sinne mennä, vaan oli sanonut perämiestä hulluksi Irlannin piruksi. Perämies oli lyönyt häntä korvalle, ja sitten oli suomalainen mennyt. Perämies oli luvannut hänet ampua niin pian kuin hän alas tulee tai lyödä pään halki. Suomalainen oli haukkunut häntä kaikiksi, mitä vaan oli ymmärtänyt. Viimein oli perämieheltä maltti loppunut, ja hän oli ampunut. Suomalainen oli heti pudonnut kannelle ja siihen jäänyt. Mutta samassa oli kuulunut muutamia laukauksia lisäksi. Kapteeni oli parkaissut ja kaatunut, perämies kirkaissut ja kironnut ja viskannut revolverinsa mereen. Sitten kokki ja toinen perämies olivat korjanneet molemmat haavoittuneet kajuttaan ja lukinneet ovet.
Minä astuin nyt ruoriin ja laskin kreikkalaisen levolle. Miehistö rauhoittui kuultuaan, että kosto oli noita murhamiehiä kohdannut, ja kaikki ihmettelivät, kuka oli murhatun puolesta kostanut. He poistuivat keulaan, korjaten murhatun toverin pois päivän aikana mereen haudattavaksi.
Hauskaa oli kuulla niitä monenmoisia hullunkurisia arveluita, joita lausuttiin toverini kostajasta. Muutamat arvelivat, että murhatun oma henki oli iskenyt kyntensä murhaajiin liitäessään ruumiista pois. Toiset taas arvelivat, että Meri-Jupitteri itse oli suomalaisen noituudenhengen kehoittamana kostotyön toimittanut. Huhu tiesi kertoa, etteivät ne olleetkaan tavallisia kuulia, jotka oli kiskottu sekä kapteenin olkapäästä että perämiehen kyljestä j.n.e.
Minua ei kukaan osannut epäilläkään, koska minä vasta olin viimeiseksi näyttämölle ilmaantunut. Päivän valjettua tehtiin "protokolla" murhatyöstä sekä tarkka selvitys murhatun ruumiissa havaituista haavoista. Luoti oli tunkeutunut pohkeesen josta se noin tuuman syvyydestä kaivettiin talletettavaksi protokollan mukana. Protokollan tekijäksi ja säilyttäjäksi sekä kanteen nostajaksi valittiin minut.
Itse vamma ei siis olisi ollut kuolettava, vaan oli kuolema tullut siitä, että tämä luoti oli vainajata niin säikähdyttänyt, että hän putosi mastosta.
Liitettyäni protokollaan myös kreikkalaisen ruorimiehen tuoreen todistuksen, piirsi jokainen mies nimensä sen alle todistaen sen oikeaksi ja tarjoutuen vaadittaessa valallisesti sen todeksi vahvistamaan.
Toimitimme sitten murhatulle toverillemme viimeisen palveluksen. Me neuloimme hänet omaan pitkään merimiessäkkiinsä, johon jalkapuoleen pantiin painoksi noin kolme leiviskää rautaa, että se pohjaan painuisi ja pääsisi Ahtolan linnan saleihin rauhaan. Sitten siunasimme sen ja viskasimme, toisten ampuessa kunnialaukauksia revolvereillaan, viimeiseen lepokammioonsa, kosteaan hautaansa, ja niin oli taasen poistettuna jäljet siitäkin kamalasta murhenäytelmästä, joka valitettavasti ei siihen aikaan ollut perin harvinainen, sillä eipä ollut sivistyksen valo vielä pääsnyt suuresti vaikuttamaan hurjissa Neptuunon palvelijoissa.
Kapteenia ja perämiestä emme nähneet toimissaan ennenkuin pari päivää ennen New Yorkin satamaan tuloamme. Toinen perämies ja kokki olivat johtoa pitämässä, milloin sitä tarvittiin, ja varpaista hampaisiin saakka olivat he aina aseilla varustettuina.
Tuo viimeinen kamala yöllinen tapahtuma oli vaikuttanut niin syvän hiljaisuuden koko miehistön keskuudessa, että kaikki olivat kuin jonkun salaisen, kamalan tuomion alaisia. Kaikki liikkuivat hiljaan, ääneti, pelonalaisina, ikäänkuin aaveiden tahi manalan henkien keskellä.