Selvittyäni Black Demonista ja sen miehistöstä, päätin kumminkin taasen joksikin ajaksi erota merimies-elämästä. Minä asetuin New Yorkiin erään suomalaisen luo majaa pitämään, ja hän sitten erään tuttavansa avulla toimitti minulle paikan muutamaan laivakonttooriin. Mutta päivää ennen kuin astuin siihen toimeeni, jouduin pieneen seikkailuun, jota en voi sivumennen olla kertomatta.
Olin käynyt majataloni isännän asialla pankissa pienenlaista rahasummaa nostamassa. Paluumatkalla jouduin parin suomea, ruotsia ja englanninkieltä puhuvan nuoren naisen kanssa tuttavuuteen, ja kun he olivat kansalaisiani, muuttui tuttavuutemme heti niin sydämelliseksi, että he pyysivät minua poikkeamaan S:t Perry street nimiselle kadulle, jonka varrella sanoivat asuvansa.
Kutsua noudattaen seurasin uusia ystävättäriäni heidän kotiinsa, aavistamatta mitään vaaraa.
Tultuamme heidän sievään, melkein ylöllistä komeutta osoittavaan asumukseensa ja vastattuani kaikenmoisiin kysymyksiin kotomaasta, joita kysymyksiä tuli tulvaamalla, he kun kertoivat kahdeksan vuotta jo olleensa rakkaasta Suomesta poissa, tarjottiin minulle leivoksia ynnä muuta. Mutta heti herätti minussa jonkinmoista epäilystä ystävättäriäni kohtaan se tapa, miten niitä tarjottiin. Leivokset laskettiin pöydälle ja viinilasit, toisessa huoneessa täytettyinä, tuotiin myös tarjottimella samalle pöydälle, josta molemmat ystävättäreni ottivat ensin lasinsa ja leivoksensa ennenkuin minä kerkesin pöytää lähestyäkään.
Kilistellessämme laseja ja maistellessamme viiniä, jatkaen iloista keskustelua, tunsin minä jonkunmoista vastenmielistä makua sekä leivoksissani että viinissäni. Kauvan ei tarvinnut odottaa, ennenkuin jo huomasin pelkoni toteutuvan, sillä minua rupesi äärettömästi raukasemaan. Silloin välähti mieleeni, että olin joutunut salaiseen paheiden pesään, joita New Yorkissa on niin runsaasti, ja etteivät ystävättäreni olleetkaan rehellisiä naisia, vaan kauheimman pahuudenruhtinaan kätyreitä.
Minä ryntäsin ovelle. Se oli lukittu. Kiiruhdin toisen huoneen ovelle, mutta sekin oli lukittu. Nyt selveni vaarallinen tilani kaikessa kauheudessaan eteeni. Minä tempasin povestani revolverin toiseen käteeni ja tikarin toiseen ja uhkasin heidät surmata, jos eivät heti laskisi minua ulos, sillä minä tunsin pääni nopeasti käyvän yhä raskaammaksi, ja jalkanikin jo alkoivat horjua.
Tuskin olin uhkaukseni lausunut, ennenkuin suloiset ystävättäreni, kauniit kansalaisettareni molemmat muuttuivat raivohengettäriksi, sillä samassa oli minulla revolverilla varustettu kiusanhenki eli murhanenkeli edessäni, toinen takanani.
Hetket olivat tärkeät, pikaiset tuumat kalliit. Nopeasti kuin salaman välähdys hyppäsin minä pöydälle, iskin akkunan rikki ja hyppäsin kadulle, sillä huoneet olivat alimmassa kerroksessa. Kuulin kyllä hypätessäni revolverin laukauksen, ilkeätä naurua ja äkäistä kirkumista, mutta onneksi en loukannut itseäni eikä heidänkään luotinsa minuun sattuneet.
Hourupäisen tavalla minä riensin eteenpäin, vaikka tuntui siltä kuin olisin väkisinkin ollut maahan nukertumaisillani, ja vihdoin pääsin kortteeriini. Siellä minä uupuneena vaivuin vuoteelle, sillä noiden vieraanvaraisesti tarjottujen viinilasien ja leivosten vaikutus oli nyt minut voittanut.
Isäntäni etsi viivyttelemättä lääkärin, jonka rohtojen avulla toinnuin jälleen kamalasta unestani kymmenen tuntia nukuttuani. Kun sitten kerroin lääkärille asian kokonaisuudessaan, vakuutti hän minulle, että jos olisin pohjaan asti lasini juonut, niin en varmaankaan olisi niin helposti heidän käsistään selvinnyt; nyt sitä vastoin olin pelastanut sekä rahat että henkeni ja saanut terveellisen opin vastaisuuden varalle.