"Odottakaa hiukkasen", huusi saattajani ja hyppäsi laivaan edellä. Kistuni, säkkini ja makuuvaatteeni seurasivat jäljessä, ja minä hyppäsin viimeisenä laivaan, kun se jo oli laiturista irrallaan. Sitten seurasin saattajaani kapteenin kajuttaan, piirsin nimeni laivan nimikirjaan ja välikirjan alle. Minä olin jälleen merimies ja sain palkkaa neljä puntaa kuukaudelta.
Saattajani poistui laivasta luotsin mukana, saatuaan minulta puoli puntaa vaivoistaan ja "pikaisesta toimituksestaan", ja minä olin siis taasen matkalla kohti uusia, outoja kohtaloita ja taivaanvaltakunnan keltanaamoja katsomaan. Kapteeni William Bullard oli viidenkymmenen vuotias, iso ja roteva, leveähartiainen, erittäin siivoja hiljainen skotlantilainen vanhan-ajan mies, joka ei miehiltään liikoja vaatinut, ja piti meillä tavallisen hyvän ja sääntöjen mukaisen ruoan.
Ensimmäinen perämies Chevalier oli myös noita tavallisia hyvänsävyisiä miehiä, ranskalainen syntymäperältään, enkä hänenkään huuliltaan milloinkaan kuullut raakaa taikka loukkaavaa sanaa, silloin kun hän miehistölle määräyksiänsä jakeli.
Toinen perämies Robert Hamilton oli nuori poika, ensi reissua perämiehen virassa, välistä hiukan tuittupäinen, mutta josta ei kukaan mitään välittänyt; ylimalkaan oli hänkin hyvä mies ja englantilainen syntyään.
Keulassa eli skansissa oli meitä kymmenen matruusia, nimittäin kaksi irlantilaista, Jimy Breaker ja Pady Smother, yksi skotlantilainen, jota tavallisesti Skotyksi nimitettiin, yksi norjalainen, Ivar Madsen, kolme englantilaista, Charley Dayly, Johny Millan ja Sam Witue, sekä lopuksi kolme suomalaista, Kalle Berggren, Johan Wilson ja allekirjoittanut. Puuseppä oli tanskalainen, K. Knudsen nimeltään ja kokki J. Wallentin englantilainen; siis neljätoista henkeä koko laivan miehistöä.
Harvoin löytynee miehistöä, joka niin hyvin sopii keskenään, kuin Sunderland laivan miehistö. Yhdestäkään heistä ei voi moitittavaa arvostelua antaa; päinvastoin koko tuon puolentoista vuoden ajan elimme oikein veljellisessä sovussa, paitse yhtä pientä kahakkaa, joka väärinkäsityksestä syntyi Brasiliassa Bahian satamassa ja josta jäljempänä kerron.
Kiinasen mennessämme poikkesimme myös Afrikan eteläisimmällä niemellä sijaitsevan Kapin kaupunkiin, eikä koko matkalla tapahtunut mitään erityistä, jota kannattaisi mainita. Kaikki kävi niin säännöllisesti, ett'ei yksi päivä ollut toistaan kummempi. Ilmat olivat kauniit ja tavallista tasaisemmat; mainittavia myrskyjä ei meillä ollut. Sanalla sanoen, parkkilaiva Sunderland oli noita harvoja hyvän onnen ja suotuisan ilman laivoja. Oltuamme sata kolmekymmentäviisi vuorokautta matkalla saavuimme kaikinpuolin onnellisesti perille Pekingin satamaan taivaanvaltakuntaan.
En ole maapalloa kiertäessään missään matkoillani nähnyt sekä tavoiltaan että luonteeltaan niin omituista kansaa kuin kiinalaiset ovat. Ensinnäkin oli huomiota herättävää heidän vedellä kelluvat asuntonsa, joita sekä tilan että varojen puutteessa olivat rakentaneet jokaiseen sopukkaan niin hyvin satamissa kuin jokien rannoilla.
Erinomaisen vähällä he ylimalkaan tulevat toimeen, joten he voivat erittäin halvasta valmistaa kaikenmoisia sieviä kaluja käsiteollisuuden alalla, jossa he ovatkin aika mestareita.
Mutta jätän sen aiheen muitten käsiteltäväksi, ja tahdon tässä kertoa joitakuita pieniä tapauksia, joita meidän täällä ollessamme tapahtui ja jotka ehkä voivat lukijata huvittaa.