[§ 24. Suomen kielen tutkimus.]
Ensi tehtävänä oli kansallisen kielen tutkiminen ja sen saattaminen kelvolliseksi sivistyksen välittäjäksi. Kuinka tämä oli tapahtuva, siitä oli eri mieliä; muutamat, joiden etupäässä oli Renvall, tahtoivat perustaa uuden kirjakielen Länsi-Suomen murteelle, toiset, erittäinkin Becker, itämurteen nojalle. Tämä kiista päättyi vasta Lönnrot’in kautta, joka yhdisti molempain periaatteet. Melkein kaikki olivat kuitenkin yksimieliset siitä, että yhteinen kirjakieli oli aikaan-saatava. Ainoastaan muutamat harvat, niinkuin Gottlund ja Lagervall, puolustivat sitä mielipidettä, että jokaisen kirjailijan tulisi käyttää omaa murrettansa; edellinen omasta puolestansa kirjoitti Savon, jälkimäinen Karjalan kielimurteella.
Kustaa Renvall syntyi rusthollarin poikana Halikossa (Varsinais-Suomessa) vuonna 1781; maisteriksi tultuaan pääsi hän Suomen kielen dosentiksi yliopistoon sekä pian senjälkeen kasvatus- ja opetustieteen apulaisprofessoriksi, sitten Uskelan ja vihdoin Ulvilan kirkkoherraksi. Hän kuoli 1841. Renvallin etevin teos on erinomaisen tarkka ja luotettava Suomalainen Sanakirja (1826), johon hän on saanut paljon ainetta Porthan’in ja varsinkin Ganander’in jälkeen-jääneistä käsikirjoituksista (vertaa § 22 ja lis.). Esipuhe ja sanain selitykset ovat latinaksi, sanat on sen lisäksi lyhyesti selitetty Saksan kielellä. Ensi kehoituksen tähän työhön antoi mainio tanskalainen kielentutkija Erasmus Rask, joka siihen aikaan matkusteli Suomenmaassa ja monin tavoin edisti Suomen kielen tutkimista. Hän sai venäläisen tieteenharrastajan, kreivi Rumjantsov’in, suostumaan Renvall’in sanakirjan kustantamiseen. – Toinen Renvall’in teos on Suomen kielioppi ”puhtaan Länsi-Suomen murteen mukaan” (”Finsk spräklära enligt den rena vestfinska, i bokspråk vanliga, dialekten”; oli jo valmiina 1820, vaan painettiin vasta 1840). Ssn ohessa Renvall on antanut ulos muitakin Suomen kieltä koskevia kirjoituksia.
Reinhold von Becker syntyi 1788 Savossa Kangasniemellä, jossa hänen isänsä, entinen tykkiväen kersantti, asui maanviljelijänä. Tultuansa filosofian tohtoriksi, Reinhold von Becker määrättiin historian dosentiksi ylipistoon ja sitten historian apulaisprofessoriksi 1816, jossa virassa pysyi kuolemaansa saakka, v. 1858. Sen ohessa hän toimitti suomalaisen kielenkääntäjän virkaa senaatissa. Hänen tärkein teoksensa on oivallinen, ruotsiksi kirjoitettu Suomen kielioppi (”Finsk Grammatik”), painettu 1824. Tämä teos, jossa itämurteenkin omituisuudet ensi kerta otettiin huomioon, on ollut kaikkien senjälkeen ilmestyneiden kielioppien perustuksena; erittäin ansiokas on Becker’in esitys Suomen kielen lauseopista. – Suuri merkitys on R. v. Becker’in toimilla sanomakirjallisuuden alalla. Vuonna 1820 hän rupesi toimittamaan Turun Viikkosanomia, joille ennen pitkää karttui 2,000 tilaajaa. Ne sisälsivät kaikenlaisia, yhteisen kansan opetukseksi aiottuja hyödyllisiä ja huvittavia kirjoituksia puhtaalla ja sujuvalla kansan kielellä. Kahden vuoden päästä Becker luopui Turun Viikkosanomain toimituksesta, jättäen lehtensä muiden haltuun. – Becker keräili myös kansanlauluja. Varsin huomattava on hänen Turun Viikkosanomissa julkaisemansa kirjoitus Väinämöisestä, johon hän liitti muutamia vanhoja runoja.
Suuren maineen vertailevana kielentutkijana saavutti Antti Juhana Sjögren. Hän oli syntynyt köyhistä talonpoikaisista vanhemmista Iitin pitäjässä 1794, oli Pietarin tiede-akatemian jäsenenä ja kuoli 1855.
Lisäys 1. Sjögren’ille varattomuus teki monta vastusta, ennenkuin hänen onnistui tyydyttää tietohalunsa; mutta rautaisella ahkeruudella hän ne kaikki voitti. Päästyänsä yliopistoon ja maisteriksi tultuaan hän päätti antautua suomalaisten kielten tutkimiseen, jota aikomusta yllämainittu Rask hänessä vahvisti. Sjögren meni Pietariin, jossa pääsi kreivi Rumjantsov’in kirjastonhoitajaksi. Saatuansa raha-avun Suomen valtiovaroista matkusteli hän sitten neljän vuoden kuluessa Pohjois-Venäjällä, tyystin tutkien siellä asuvain suomalaisheimoisten kansain kieliä ja kooten historiallisia, muinais- ja kansatieteellisiä ynnä kaikenlaisia muita tietoja. Nämä tutkimukset antoivat aihetta useihin arvokkaisiin teoksiin, ja tieteellisten ansioinsa tähden Sjögren nimitettiin Pietarin akatemian jäseneksi. Hän teki vielä kaksi matkustusta, toisen – kovin vaivalloisen – Kaukasiaan Ossetien kielen tutkimista varten 1835–1837 (josta oli seuraus, että hänen toinen silmänsä sokeni), toisen Liivin- ja Kuurinmaalle ottaakseen selkoa pienen Liiviläisheimon jäännöksistä, jonka matkustuksen hedelmänä oli Liivin kielioppi ja sanakirja. Enimmät hänen monilukuisista teoksistaan ovat ilmestyneet Saksan kielellä, muutamat latinaksi, ruotsiksi ja venäjäksi.
Lisäys 2. Suomen kielen tutkijat ja viljelijät tähän aikaan pyysivät erittäinkin puhdistaa kieltä niistä ruotsinvoittoisista lausetavoista, joita suuressa määrässä oli kirjakieleen juurtunut, sekä rikastuttaa sitä kansankielestä ammennetuilla sanoilla ja puheenparsilla. Samalla he koettivat parantaa oikeinkirjoitusta, varsinkin poistamalla noita Suomen kielessä tarpeettomia c, q, x ja z kirjaimia sekä muita epäkohtia kirjoitustavassa. Tuo ylempänä mainittu riita itä- ja länsimurteen käyttämisestä koski erittäin d-kirjainta, jota edellisen puolustajat hylkäsivät, vaan jälkimäisen tahtoivat pysyttää. Kiivas vanhan kirjoitustavan puolustaja oli J. Strahlmann eli Stråhlman, Valkjarven provasti, jonka ”Finnische Sprachlehre” (1816) oli kovin puutteellinen, mutta kuitenkin, koska oli saksaksi kirjoitettu, kauan aikaa oli ulkomaan oppineitten päälähteenä Suomen kielen tuntemiseksi.
[§ 25. Juteini ja Gottlund.]
Samalla kuin kansallista kieltä tieteellisesti tutkittiin, ruvettiin myös harrastamaan omakielisen kirjallisuuden tuottamista. Tienraivaajina tällä alalla tulee mainita Jaakko Juteini ja K. A. Gottlund.
Jaakko Judén eli, niinkuin hän kirjoissaan itseänsä nimittää, Juteini oli talollisen poika Hattulasta (Hämeenlinnan läheisyydestä) ja syntyi 1781. Kotitalon nimi oli Jutila, josta koulussa muodostettiin tuo ruotsalainen nimi. Ylioppilaaksi päästyään, innostui hän Porthan’in opetuksesta tekemään työtä suomalaisen kirjallisuuden hyväksi. – Vähävaraisuutensa tähden hänen täytyi kauan aikaa olla kotiopettajana maaseuduilla, josta kuitenkin oli se hyöty, että hän tutustui kansankieleen eri osissa maatamme. Jouduttuansa uskonnollisiin epäilyksiin, ei hän ruvennutkaan papiksi, niinkuin ensin oli aikonut, vaan ryhtyi lain-opillisiin tutkimuksiin. Kun vuonna 1810 asetettiin Suomen hallitusneuvosto, olisi Juteini ollut omansa suomalaiseksi kielenkääntäjäksi mainittuun virastoon; mutta sitä virkaa ei hänelle annettu, koska hän ei suostunut vanhan tavan mukaan käyttämään x- ja z-kirjaimia. Niin vaarallisena uudistuksena siihen aikaan pidettiin ks:n ja ts:n asettaminen niiden sijaan. Juteini sitten tuli maistraatinsihteeriksi Viipuriin, jossa kuoli 1855.