Kenelm Chillingly nosti tuolin lähelle vastustajaansa ja laski hiljaa kätensä hänen kätensä päälle.
Tom Bowles otti käden molempiin käsiinsä, käänteli sitä uteliaasti kuunvaloa kohti, katseli sitä, punnitsi sitä ja viskasi sen sitten pois, niinkuin olisi se vihollinen, mutta vähäpätöinen kapine ja päästi äänen, joka oli puoleksi voivotusta, puoleksi naurua; sitten hän nousi istualta ja sulki oven, tuli takaisin paikallensa ja sanoi tylysti:
"Mitä nyt minulta tahdotte?"
"Minä tulin pyytämään teitä tekemään minulle palveluksen."
"Palveluksen!"
"Suurimman, jonka ihminen voi toiselta ihmiseltä pyytää — ystävyyttä. Katsokaa, hyvä Tom," jatkoi Kenelm ollen vallan kuin kotonansa — pannen käsivartensa Tomin tuolin selkälaudan yli ja ojentaen jalkansa niin mukavasti kuin olisi hän oman tulensa ääressä istunut; "katsokaa, rakas Tom, sellaiset miehet kuin me — nuoret, naimattomat, ei ensinkään rumat miehet — voivat saada lemmityisiä joukoittain. Jos yksi ei minusta pidä, niin toinen sitä tekee; lemmityisiä kasvaa kaikkialla niinkuin nokkosia ja takiaisia. Mutta harvinaisin elämässä on ystävä. Sanokaa nyt suoraan minulle, oletteko matkoillanne milloinkaan tulleet kylään, jossa ette olisi voineet saada lemmityistä, jos olisitte pyytänyt; ja luuletteko että, saatuanne sellaisen ja taas kadotettuanne hänet, teidän olisi ollut vaikea löytää toinen? Mutta onko teillä, paitsi omaisianne, jotakin sellaista tässä maailmassa kuin totinen ystävä — miespuolinen ystävä? Ja jos teillä olisi sellainen ystävä — ystävä, joka auttaisi teitä myötä- ja vastoinkäymisessä — joka sanoisi teille virheenne suoraan ja selkänne takana kiittäisi teidän hyviä ominaisuuksianne — joka tekisi kaikkea mitä hän vaan voisi pelastaaksensa teitä vaaraan joutumasta ja kaikkea mitä hän voisi saadaksensa teitä vaarasta pelastetuksi — jos teillä olisi sellainen ystävä ja kadottaisitte hänen, uskotteko, että te, vaikka tulisitte Metusalemin ikäiseksi, löytäisitte toisen? Te ette vastaa minulle; te olette vaiti. No niin, Tom, minä pyydän teitä rupeamaan sellaiseksi ystäväksi minulle ja minä tahdon ruveta sellaiseksi ystäväksi teille."
Tästä puheesta Tom joutui vallan hämillensä. Mutta hänestä tuntui kuin pilvet hänen sielussansa hajoisivat ja auringonsäde raivaisi itselleen tien pimeyden läpi. Vihdoin tuo pakeneva raivo taas valtasi hänen, vaikka epäilevin askelin, ja hän mutisi hampaiden väliltä:
"Se on juuri mokoma ystävä, joka minulta tyttöni ryöstää! Menkää tiehenne!"
"Hän ei ollut teidän tyttönne enemmän kuin hän oli tai milloinkaan voi tulla minun tytökseni."
"Mitä, ettekö te hänestä pidä?"