"Minä olen, kuten jo ennen teille sanoin, kirjoittanut ainoastaan koulurunoja kuolleilla kielillä; mutta minä löysin tänä aamuna matkalaukustani runon, jonka eräs koulukumppanini on kirjoittanut, ja minä pistin sen lakkariini lukeakseni sen teille. Se ei ole sellainen kuin teidän runonne ovat, jotka nähtävästi vallan itsestään kumpuavat teidän sielustanne, eivätkä ole toisten runoilijain jälittelemistä. Nämä värssyt on eräs skotlantilainen kirjoittanut ja ne ovat vanhain ballaadien tapaiset. Sanat eivät ole itsessään mistään arvosta, mutta aatteessa on jotain, joka minusta oli omituista ja teki niin syvän vaikutuksen minuun että päätin kopioida runo itselleni, ja tämä jäljennös on tavalla tahi toisella joutunut lehtien väliin yhteen niistä kahdesta kirjasta, jotka otin mukaani kotoa."
"Mitä kirjoja ne ovat? Minä panen vetoa siitä, että ne ovat runoelmia —-"
"Väärin arvattu! Molemmat ovat filosoofisia kirjoja ja kuivia kuin luut. Tom, sytyttäkää piippunne, ja te, sir, nojatkaa mukavasti kyynärpäätä vasten; saan ilmoittaa, että ballaadi on pitkä. Kärsivällisyyttä tarvitaan."
"Tarkkaavaisuutta!" sanoi laulaja.
"Tulta!" lisäsi Tom.
Kenelm alkoi lukea — ja hän luki hyvin —
Lord Ronaldin morsian.
1.
"Miks' torille väkeä kokoontuu
Kun tähdet tuikkivat viel'?"
"On juhlapäivä kun roviolla
Noita-akka poltetaan siell'."
"Miks' sai hän tuomion sellaisen —
Laihon tuleenko pisti hän,
Vai ryöstikö haudan hän noituen,
Tai äidiltä pienoisen?"