"Jos minussa jotain hyvää on, niin minun on kiittäminen teitä siitä, sir. Mikä juoppo, raju hirviö olinkaan kun ensin teidät tapasin! Matkustukset teidän kanssanne ja myöskin tuon toisen herrasmiehen puhe sekä tuo pitkä ystävällinen kirje, jonka teiltä sain, jossa ei teidän nimeänne ollut, ja joka oli ulkomailla kirjoitettu — kaikki tämä muutti minun, niinkuin lapsi muuttuu kasvatuksen kautta."
"Olette varmaankin lukenut paljon siitä kuin erkanimme toisistamme?"
"Olen; minä kuulun nuorten miestemme lukuseuraan ja instituuttiin; ja kuin silloin saan kirjan käteeni, etenkin hyvästi kirjoitetun historian, en kaipaa muuta seuraa."
"Ettekö milloinkaan ole nähnyt toista tyttöä, jota voisitte lempiä ja jonka kanssa voisitte mennä naimisiin?"
"Ah, sir", vastasi Tom, "mies ei joudu niin hulluksi tytön tähden, kuin minä Jessie'n takia, voidaksensa, kun se on ohitse mennyt ja hän on tullut taidollensa jälleen, uudestaan liittää sydämensä johonkin yhtä helposti kuin se olisi ainoastaan taittunut jalka. Minä en sano ett'en tule rakastamaan ja naimaan toista vaimoa — päinvastoin toivoisin sitä voivani tehdä. Mutta minä tiedän myöskin, että kuolinpäivääni saakka tulen Jessie'ä rakastamaan; mutta ei syntisellä tavalla, sir — ei syntisellä. Minä en tahtoisi häntä loukata ajatuksissanikaan."
Oli pitkällinen vait'olo.
Vihdoin Kenelm sanoi: "Te lupasitte olla hyvä tuota pientä kukkapallilla leikkivää tyttöä kohtaan; miten hänen on käynyt?"
"Hän voi vallan hyvin, sir, kiitoksia kysymästänne. Minun tätini on suuresti mieltynyt häneen, ja samoin äitinikin. Hän käy usein heidän luonansa illoin ja hänellä on silloin työ mukana. Vikkelä, älykäs pieni olento, rikas kauniista ajatuksista. Pyhäpäivinä, kun on kaunis ilma, kuljemme yhdessä vainiolla."
"Hän on ollut teille lohdutukseksi, Tom."
"On kyllä."