"Ei näin kaunis; maisema on täällä enemmän suurenmoinen, on enemmän laaksoja ja vuoria ja metsää; mutta meidän seudussa on jotain, joka muistuttaa vähän tästä maisemasta: pieni virta, joka kuitenkin on leveämpi kuin teidän jokenne; mutta rannat ovat paikka paikoin niin Cromwell Lodgen rantojen kaltaiset, että väliin hämmästyn ja luulen olevani kotona. Minä erittäin rakastan jokia ja kaikkia juoksevia vesiä; jalkamatkoillani tunnen itseni maneetillisesti vedetyksi niitä kohti."
Lily kuunteli häntä suurella huomiolla ja sanoi, vähän aikaa vaiti oltuansa, hiljaa huoaten: "Eikö teidän kotinne ole paljon kauniimpi kuin mikään paikka täällä, kauniimpi Braefieldvilleäkin? Mrs Braefield sanoo että teidän isänne on hyvin rikas."
"Minä en luule että hän on rikkaampi kuin Mr Braefield ja vaikka hänen talonsa kenties on isompi kuin Braefieldin, niin siinä ei ole niin kalliita huonekaluja, eikä niin komeita kasvihuoneita. Isäni aisti on samankaltainen kuin minun, hyvin yksinkertainen. Kun hänellä on kirjastonsa, niin hän tuskin kaipaisi omaisuuttansa, jos hän sen menettäisi. Siinä katsannossa hänellä on ääretön etu minuun verraten."
"Te siis kaipaisitte rikkautta?" sanoi Lily äkkiä.
"En sitä; mutta isäni ei milloinkaan kyllästy kirjoihin. Ja, myönnänkö minä sen? — on päiviä, jolloin kirjat kiusaavat minua miltei yhtä paljon kuin teitä."
He olivat nyt puutarhan portilla. Lily, joka toisella kädellään piti portin säpestä kiinni, ojensi toisen kätensä Kenelmille, ja hänen hymyilynsä valaisi surullista pilveä, niinkuin auringonsäde, kun hän katsoi Kenelmin kasvoihin ja katosi näkyvistä.
SEITSEMÄS KIRJA.
ENSIMMÄINEN LUKU.
Kenelm ei palannut kotiin ennenkuin iltahämärässä, ja juuri kun hän oli istunut pöytään halpaa ateriaansa syömään, soitettiin kelloa ja Mrs Jones toi Mr Thomas Bowlesin sisään.
Vaikka tämä ei ollut kirjoittanut että hän tulee, oli hän kuitenkin yhtä tervetullut.