"Ainoastaan inkevääri-olutta. Väkeväin juomain nauttiminen on ankarasti kielletty. Meillä on teetä, kahvia ja maitoa. Mutta enimmät vieraamme kuitenkin mieluisimmin juovat puhdasta vettä? Mitä ruokaan tulee, sir … niin saatte mitä vaan haluatte."
Kenelm pudisti päätänsä ja aikoi lähteä pois, kun nuorukainen, joka oli hypännyt alas kääseistä ja kuullut keskustelun, kiivaasti huusi. "Mitä tämä tarkoittaa? Kuka väkeviä juomia tahtoo? Vesi on kyllä hyvää. Ja mitä päivälliseen tulee, — niin ollaan tyytyväiset mihin hyvänsä. Olkaa hyvä ja viekää meitä erityiseen huoneesen, minä olen niin väsynyt." Nämä viimeiset sanat lausuttiin niin kauniisti ja suloisesti, että emäntä kohdakkoin vallan muuttui, mutisi "poika parka", ja vielä hiljemmin, "oi kuinka kauniit kasvot hänellä on!" nyykäytii päätänsä ja näytti heille tien siistiä, vanhanaikuisia portaita ylös.
"Mutta hevonen ja kääsit — mihin ne joutuvat?" sanoi Kenelm, sillä omatunto soimasi häntä siitä, että hevosta ja sen omistajaa oli niin pahoin kohdeltu tähän asti.
"Noh, mitä hevoseen ja kääseihin tulee niin teillä on Jukesin vuokratalli muutaman kyynärän päässä saman kadun varrella. Me emme itse ota vastaan hevosia — meidän kävijöillämme on harvoin hevosia; mutta Jukesilla se hoidetaan hyvästi."
Kenelm vei hevosen täten osoitettuun vuokratalliin ja viipyi siellä siksi kun hän näki, että se oli viilistynyt, kuivanut ja kauroilla varustettu — sillä Kenelm Chillingly oli hyvin hyvä eläimiä kohtaan — ja sitten hän kauhean nälkäisenä palasi raittiuden ravintolaan, jossa hän vietiin pienen pieneen saliin, jonka keskilattialla oli matonpalanen ja kuusi pientä rottinkituolia; seinillä oli kuvia, jotka kuvasivat väkeväin juomain vaikutusta muutamiin ihmisiin — muutamat olivat aaveiden kaltaisia, toiset paholaisten näköisiä, kaikki kurjassa ja surkeassa tilassa, joka oli jyrkkä vastakohta onnellista perhettä kuvaamaan tauluun: iloisen näköisiä vaimoja, hyvin voipia miehiä, punaposkisia lapsia, jotka olivat sen onnellisen tilan vertauskuvana, jossa raittiudenseuran jäsenet elivät.
Pöytä, jolla oli puhdas vaate sekä kahdet veitset ja kahvelit, veti kuitenkin etupäässä Kenelmin huomion puoleensa.
Nuorukainen seisoi ikkunan kohdalla ja näytti katselevan pientä akvaariota, joka oli siellä ja jossa oli tavallinen määrä pieniä kaloja, matelijoita ja hyönteisiä, jotka luonnollisessa alapaikassaan nauttivat raittiuden iloista elämää, vaikka tietysti väliin söivät toinen toisiaan.
"Mitähän ruokaa he aikovat meille antaa?" kysyi Kenelm. "Pitäisihän sen nyt tähän aikaan oleman valmiina."
Tämän sanottua hän kovasti nykäisi kellonsoitinta. Nuorukainen astui esiin ikkunan luota ja Kenelm kummastuneena katseli hänen hempeitä liikkeitään ja suloisia kasvojaan, sillä hän oli paljon kauniimpi nyt, kun hän oli ilman hattua ja oli pessyt tomun puhtaista kasvoistaan. Hän oli kieltämättä erinomaisen kaunis poika, ja jos hän saisi elää aikamieheksi, niin hän tulisi haavoittamaan monta naissydäntä. Hän läheni Kenelmiä jotenkin itsensä-alentavalla ylpeydellä, joka harvoin ilmoittaa korkeampaa säätyä, jos se on kuninkaallista säätyä alempi, ojensi kätensä ja sanoi.
"Sir, te olette käyttänyt itseänne hyvin, ja minä kiitän teitä."