"Laulamaan taas?"
"Niin."
"Ja siitä aineesta kuin minä ehdoittelin?"
"Ei suinkaan."
"Mitä! rakkaudestako taas?"
"Minä pelkään että niin käy."
"Siinä tapauksessa sanon teille hyvästi. Te olette minusta sivistynyt mies — sitä suurempi häpeä teille. Kenties kohtaamme toinen toisemme vielä kerta matkoillamme, ja silloin voipi kysymys asianomaisella tavalla tulla ratkaistuksi."
Kenelm nosti hattuansa ja kääntyi pois. Ennenkuin hän saapui kadulle, niin laulajan sointuisa ääni taas kuului; mutta ainoa sana, jonka hän taisi eroittaa ja joka kuului loppusoinnussa, oli "rakkaus."
"Fiddele-de-dej!" sanoi Kenelm.