"Toivon, että suotte minulle anteeksi tuota onnetonta erhetystä, kun —"
"Te paiskasitte minun maahan tahi oikeammin panitte ämmänkoukkua minulle. Nyt kaikki taas on hyvä. Elsie, tarjoo tälle te'etä. Pieni kaunis seikkailija, eikö niin? Ja hyvä tyttö hän on, vaikka hän on ymmärtämätön. Se oli kokonaan minun syyni, että annoin hänen mennä teaatteriin ja tutustua Miss Lockitin kanssa, vanhan mamsellin, joka vallan hullusti ihailee teaatteria, vaan jolla olisi tullut olla enemmän järkeä kuin houkutella häntä tällaisiin rettelöihin."
"Ei, setä," huusi tyttö uskaliaasti; "älkää häntä soimatko, syy oli ainoastaan minussa itsessäni."
Kenelm loi hyväksyvän katseen tyttöön ja näki hänen huulensa olevan kovaa suljetut; hänen kasvonsa juonteet osoittivat päättäväisyyttä, ei tuskaa. Mutta kun hänen silmänsä kohtasivat Kenelmin, loi hän ne kohta alas ja hänen kasvonsa lensivät vallan punaisiksi.
"Oh!" sanoi setä, "se on juuri sinun tapasi, Elsie; aina valmis ottamaan toisten virheet päällesi. Noh, noh, älä puhu siitä enää. — Noh, nuori ystäväni, minkätähden te kuljeksitte jalkasin ympäri maata? Nuoren miehen oikkujako?" Puhuessaan hän tarkoin katseli Kenelmiä, ja hänen katseensa oli sivistyneen miehen katse, joka ei ole tottumaton tarkkaamaan niiden kasvoja, joiden kanssa hän puhui. Ajullisempaa asiamiestä tavataankin harvoin pörssillä tahi markkinoilla.
"Minä matkustan jalkasin huvin vuoksi, sir," vastasi Kenelm kohteliaasti ja oli tietämättä varoillansa.
"Tietysti," huudahti Mr Bowill iloisesti nauraen. "Mutta näyttää siltä kun ette halveksisi vaunuja ja hevosta, kun ilmaiseksi ne käsiinne saatte — ha, ha! — suokaa anteeksi — minä vaan lasken leikkiä."
Sitten Mr Bowill, joka yhä vielä oli erittäin hyvällä tuulella, äkkiä rupesi puhumaan yleisistä asioista — maanviljelyksen toiveista — vuodensadon toiveista — viljan kaupasta — rahamarkkinoista yleiseen — valtioasioista — kansan tilasta. Kenelm huomasi, että hän tahtoi häntä tutkia, ja vastasi niin lyhyesti kuin suinkin, ja vastaukset tavallisesti osoittivat tietämättömyyttä kysymyksessä olevain asiain suhteen; jos Chillinglyein filosofinen perillinen olisi helposti hämille joutunut, niin hän varmaankin olisi kovin hämmästynyt, kun Mr Bowill lopulta nousi, taputti häntä olkapäähän ja sanoi tyytyväisellä äänellä. "Se on vallan niin, kuin ajattelinkin, sir; te ette noista asioista tiedä niin mitään — te olette syntyänne ja kasvatuksen puolesta herrasmies — teidän vaatteenne eivät voi salata kuka olette, sir. Elsie oli oikeassa. Lapseni, jätä nyt meidät muutamaksi minuutiksi kahden kesken; minulla on jotain sanottavaa nuorelle ystävällemme. Sinä voit sillä välin laittaa itsesi valmiiksi lähtemään matkalle minun kanssani." Elsie nousi pöydältä ja meni tottelevaisesti ovelle päin. Siellä hän hetkeksi aikaa seisahtui, kääntyi ja katseli ujosti Kenelmiin. Tämä oli tietysti noussut paikaltansa samalla kuin tyttö, ja astui muutamia askeleita eteenpäin, ikäänkuin avaamaan hänelle ovea. Niin he tulivat katselemaan toinen toisiinsa. Kenelm ei voinut tytön arkamaista silmäystä käsittää; se oli lempeä, se oli rukoileva, se oli nöyrä, se oli puhuvainen; mies, joka olisi ollut tottunut naisellisiin voittoihin, olisi luullut siinä olevan jotain enempää, jotain jossa oli selitys kaikkeen. Mutta tuo jotain oli Kenelm Chillinglylle outoa kieltä.
Kun molemmat miehet olivat jääneet kahden kesken, istui Mr Bowill taas ja ehdoitteli Kenelmin tekemään samoin. "Noh, nuori sir," sanoi edellinen, "nyt voimme rohkeasti puhua keskenämme. Teidän eilispäivän seikkailunne voi tulla onnellisimmaksi kohtaukseksi, mikä milloinkaan on voinut teille tapahtua."
"Minulle on kylliksi, jos olen voinut teidän veljenne tyttärelle jonkin hyvän työn tehdä. Mutta hänen oma järkevyytensä olisi ollut hänen suojeluksenansa, jos hän olisi yksin ollut, ja olisi kyllä keksinyt että Mr Compton oli, tahallansa tahi ei, pettänyt häntä siinä luulossa, että hän oli naimaton."