Sir Peter Chillingly: "Tämä maalari ei ollut englantilainen. Hän oli syntynyt Westfalissa, joka on kuuluisa sianlihoistansa. Minä puhun nyt vaan oman isänmaamme lapsista. Tiedän kyllä, ettei tämä nimi vieraissa maissa kantajansa neroa surmaa. Mutta miksi? Muissa maissa se lausutaan eri tavalla. Pierre Corneille oli mainio mies; mutta minä jätän teidän tutkittavaksenne olisiko hän, englantilaisena ollen, voinut Peter Crow'in nimellä olla eurooppalaisen murhenäytelmän isänä?"

Miss Sibyl: "Ei suinkaan!"

Miss Sally: "Hi hi hi!"

Miss Margaret: "Se ei ole mikään naurettava asia, kevytmielinen lapsi!"

Sir Peter: "Minun poikani ei saa Peteriksi kivettyä."

Mr Gordon Chillingly: "Jos mies on niin hassu — minä en sano että teidän pojastanne tulee sellaista narria, Peter-serkku —, että hän sallii nimensä äänen vaikuttaa itseensä, ja jos tahdotte että pojan tulee kääntää koko maailma ylösalaisin, niin on paras, että panette hänelle nimeksi Julius Caesar, tahi Hannibal, tahi Attila, tahi Kaarle Suuri."

Sir Peter (joka mielen tasaisuudessa on muita ihmisiä etevämpi): "Päin vastoin, jos panette miehelle nimen, jonka loistoa ja kunniaa hän ei millään muotoa voi saavuttaa eikä edes niihin vertoja vetääkään, niin muserratte hänen sen painon alle. Jos runoilija nimittäisi itsensä John Milton'iksi tahi William Shakespeare'ksi, niin hän ei uskaltaisi edes yhtä sonettia julkaista. Ei, nimen valinnassa ei tule mennä ylellisyyksiin, vaan tulee pysyä naurettavan vähäpätöisyyden ja masentavan kuuluisuuden välillä. Siitä syystä olen ripustuttanut perheen sukupuun tuolle seinälle. Tarkastakaamme sitä huolellisesti ja katselkaamme emmekö Chillinglyin taikka niiden naimisen kautta saatujen sukulaisten joukossa löydä nimeä, jota hän, joka on määrätty tulemaan perheemme pääksi, voi sopivalla arvoisuudella kantaa, nimeä, joka ei ole liian kepeä eikä liian raskas."

Sir Peter astui näin sanoen toisten etupäässä sukupuun luo — joka oli hyvästi säilynyt, perheen vaakunalla varustettu pergamenttikäärö. Tämä vaakuna oli yksinkertainen, niinkuin vanhat heraldiset vaakunat tavallisesti ovat: kolme hopea kalaa sinisellä pohjalla; kypäri muodosti aallottaren pään. Kaikki keräytyivät sukupuuta likeltä katselemaan, paitsi Mr Gordon, joka taas alkoi "Times'iä" lukea.

"En ole milloinkaan oikein voinut käsittää mitä kaloja nämä ovat," sanoi hänen suuri-arvoisuutensa John Stalworth. "Eihän toki hau'et Hotoftarein vertauskuvana olleet."

"Minä luulen, että ne ovat tuutaimia," sanoi Mr Mivers. "Tuutain on kala, joka kyllä tietää miten parhaiten hyvässä turvassa pysyy, sillä se mieluisimmin oleskelee syvissä koloissa ja piilopaikoissa."