»Ah, vanha hyvä Horatius», Sallustus virkkoi osaaottavana, »hän lauloi kyllä hyvin juhlista ja naisista, mutta ei nykyisten laulajiemme veroisesti.»
»Esimerkiksi kuolemattoman Fulviuksen lailla», Klodius sanoi.
»Kuolemattoman Fulviuksen», varjo toisti.
»Entä Spurena ja Gajus Mutius, joka yhtenä vuonna kirjotti kolme eeposta — kykenikö Horatius tai Vergilius sellaiseen?» Lepidus kysyi. »Vanhat runoilijat erehtyivät aina jäljittelemään kuvanveistoa maalauksen asemasta. Yksinkertaisuus ja rauha — siinä heidän päämääränsä; meissä nykyajan lapsissa on tulta, intohimoa, voimaa — me emme koskaan nuku, me käytämme maalauksen värejä, sen elämää, sen toimintaa. Kuolematon Fulvius!»
»Oletteko kuulleet», Sallustus virkkoi, »Spurenan uusinta oodia egyptiläisen Isiksen kunniaksi? Se on loistava — siinä on todellista uskonnollista innoitusta.»
»Isis tuntuu olevan Pompeijin mielijumalatar», Glaukus sanoi.
»Niin on», Pansa vastasi. »Hän on juuri nyt erikoisessa suosiossa. Hänen kuvapatsaansa on lausunut mitä merkillisimpiä ennustuksia. En ole taikauskoinen, mutta tunnustan usein käyttäneeni sen apua virkatoimissani. Hänen pappinsa ovat lisäksi hurskaita, eivät sellaisia iloisia, jommoisia meidän Jupiterimme ja Fortunamme ylväät palvelijat, he käyvät paljain jaloin, eivät syö lihaa ja viettävät suurimman osan yöstään hartaudenharjotuksissa.»
»Siinä esikuva meidän toisille papeillemme. Jupiterin temppeli pitäisi uudentaa», sanoi Lepidus, joka mielellään olisi kaikki uudistanut, mutta ei itseään.
»Sanotaan egyptiläisen Arbakeen opettaneen Isiksen papeille joitakuita mitä juhlallisimpia mysterioita», Sallustus huomautti. »Hän kehuskelee polveutuvansa Ramses-suvusta ja väittää, että hänen suvussaan ovat säilyneet vanhanajan ikuisimmat salaisuudet.
»Ainakin hänellä on paha silmä», Klodius sanoi. »Aina kun näen sen medusanpään enkä huomaa tehdä taikamerkkejä, saan olla varma, että joko kadotan mielikkihevoseni tai heitän yhdeksän kertaa canes.»[7]