»Viekää hänet pois!» edili sanoi, »hän on täyttänyt velvollisuutensa.»
Virkailijat laahasivat hänenkin ruumiinsa spoliariumiin.
»Kunnian ja oman kohtalonsa oikea esikuva!» Arbakes tuumiskeli. Ja siitä katseesta, jonka hän loi amfiteatteriyleisöön, huokui sellaista halveksintaa ja ivaa, että jokainen, johon tämä katse sattumalta osui, pidätti henkeään ja tunsi jäätävää kauhun ja pelon sekaista liikutusta.
Taas pirskotettiin hyviä tuoksuja amfiteatteriyleisön sekaan, ja palvelijat sirottivat uutta hiekkaa arenalle.
»Tuokaa nyt esille leijona ja atenalainen Glaukus!» editori sanoi.
Syvä, hengähtämätön hiljaisuus valtasi yleisön, ja kauhuntunne (mikä, outoa sanoa, ei ollut epämiellyttävä) kuin raskas ja hirveä unikuva täytti kaikkien mielet odottavalla jännityksellä.
3 LUKU.
Sallustus ja Nydian kirje.
Kolmasti oli Sallustus herännyt aamu-unestaan ja kolmasti hän oli, muisteltuaan, että hänen ystävänsä tänään joutuisi kuoleman omaksi, yrittänyt syvään huoahtaen jälleen nukkua. Hänen ainoana tavoteltavana päämääränään oli välttää ikäviä mielenliikutuksia ja milloin se ei käynyt päinsä, ainakin koettaa unohtaa ne.
Kun hän ei enää lopulta voinut kaivautua unohduksen hautaan, kohottautui hän vuoteeltaan ja huomasi suosikkivapautettunsa istumassa nyt kuten muinakin aamuina vuoteen vieressä. Sillä Sallustuksen tapana oli, koska hän kuten jo on mainittu tahtoi hienona miehenä harrastaa kirjallisia opintoja, luettaa itselleen jotakin teosta tunnin tai parin ajan aamuisin, ennenkuin hän nousi.