»Kukapa unohtaisi Glaukuksen kutsun!»
»Mutta minne olet menossa?»
»Olen matkalla kylpyyn, mutta on vielä tunti jäljellä tavalliseen kylpyaikaan.»
»Hyvä on, lähetän vaunut kotiin ja kävelen kanssasi. No, no, Fylliakseni», hän jatkoi silittäen lähempänä olevaa hevosta, joka hirnahtaen ja korviaan iloisesti taaksepäin luimistaen osotti hyväilyn tuntevansa; »juhlapäivä on tämä sinulle. — Eikö se ole mainio, Klodius?»
»Foibos avita», ylhäinen mairija vastasi — »kuten Glaukuskin.»
2 LUKU.
Sokea kukkastyttö ja muotikaunotar. — Atenalaisen tunnustus. —
Puhutaan egyptiläisestä Arbakeesta.
Iloisesti haastellen minkä mistäkin nuoret miehet kulkivat pitkin katuja. He olivat nyt siinä kaupunginosassa, jossa olivat rikkaimmat myymälät; niiden seinät olivat koristetut mitä upeimmin freskomaalauksin, joissa eloisat, mutta silti sopusointuiset värit välkkyivät. Pulppuavat suihkukaivot, jotka kuumaan ilmaan syöksivät vilpoisan vesikaarensa; tyyrolaisen purppuran vaatehtimat kävelijäjoukot; kirjava vilinä, joka oli kasaantunut jonkun erikoisen huomattavan kauppahuoneen edustalle; sinne tänne kiiruhtavat orjat päänpäällisine, hienotekoisine pronssiastioineen; siellä ja täällä seisoskelevat maalaistytöt täysine hedelmä- ja kukkaskoreineen, jotka entisajan italialaisille antoivat suuremman viehätyksen kuin heidän nykyajan jälkeläisilleen (jotka sananparren »latet anguis in herba» mukaan pelkäävät orvokkeja ja ruusuja, koska ne muka synnyttävät sairautta); lukuisat seurusteluhuoneistot, joita tuo vilkas kansa käytti kuten me kahviloitamme ja klubejamme; kauppakojut, joiden marmoripöydät olivat kukkuroillaan viini- ja öljyastioita ja joiden ovenpieleiset, purppuraisella auringon verholla suojatut istuimet tarjosivat väsyneille lepoa ja joutilaille viihdykettä — kaikki tämä loi niin elämäniloisen kuvan, että atenalaisen Glaukuksen muutenkin iloon ja riemuun taipuisa mieli tuli entistä herkemmäksi.
»Älä puhu enää Roomasta», hän virkkoi Klodiukselle. »Tuon valtavan kaupungin huvittelut ovat liian vakavia ja raskaita. — Neeron kultaisessa palatsissakin ja Tiituksen ruhtinaallisesti alkaneessa hovielämässäkin on jotakin silmää väsyttävää — henkeä ahdistavaa; sitäpaitsi, Klodius, tuntuu tuskalliselta verrata toisten suunnatonta rikkautta ja ylellisyyttä omaan vähäpätöisempään asemaan. Mutta täällä me voimme huolettomina heittäytyä huvituksiin ja voimme niistä nauttia kyllästymättä ja väsymättä.»
»Siitäkö syystä olet kesäasunnoksesi valinnut Pompeijin?»