"Yksin!" hän huudahti haikeasti, "yksin! Voi, mihin olen ryhtynyt — mitä olen sanonut! Uskoton ajatuksissakaan hänelle! Voi, en koskaan, koskaan! Minä, joka olen tuntenut hänen pyhäin huultensa suutelon — joka olen uinunut hänen kuninkaallisella sydämellään — minä! — Pyhä Äiti ole minulle suosiollinen ja anna minulle voimia!" hän jatkoi, katkerasti itkien ja lankesi polvilleen sekä vaipui hetkeksi rukoukseen. Sitten noustuaan ylös tyynenä, mutta kuolonkalpeana ja kyyneleet vuotaen raskaasti pitkin hänen poskiaan, hän astui akkunan ääreen; hän työnsi sen auki ja kumartui eteenpäin. Ehtooilma hiveli hellästi hänen ohimoltaan; se viivästi, se lievensi kuumetta, joka poltti sisällä. Uhkaavana kohosi hänen edessään synkässä varjossa torni, johon Rienzi oli lannistettu; hän katseli sitä kauan ja tarkasti, ja kääntyessään poispäin hän veti esiin hameensa poimuista vähäsen ja terävän tikarin. "Pelastettuani hänen kunniaan", hän jupisi, "tämä on pelastava minun häpeästä!"
III Luku.
Pyhiä miehiä — viisasta neuvottelua — oikeita päätelmiä — kehnoja perusteita.
Vaikka Espanian sotainen kardinaali oli rakastunut signora Cesarinin kauneuteen ja melkein yhtä paljon hänen ylevään henkeensä, lempi ei niinkään ollut hänessä vallitseva intohimo, kuin tuo kaiken elämän toiminnan täydellisen menestyksen kunnianpyynti, joka siihen saakka oli elähyttänyt hänen luonteensa ja viitannut hänen elämänratansa. Mietiskellessään signoran luota lähdettyään tuota hänen toivomustaan, saada Rooman tribuuni palautetuksi, hänen kokenut ja juurtajaksainen järkensä katsahti, mitä etuja hänen omille valtiollisille aikeilleen saattaisi koitua tuosta palveluksesta. Olemme nähneet että uusi paavi oli aikeissa ryhtyä hankkimaan takasin perintötiluksiansa, jotka kykenevät ja vihamieliset tyrannit olivat häneltä riistäneet. Tätä tarkotusta varten jo koottiin sotavoimia ja kardinaali oli salaisesti nimitetty niitten päälliköksi. Mutta nuot voimat eivät vastanneet yritystä, ja Albornoz oli suuresti riippuvainen asian moraalisesta voimasta, jonka tuli hankkia rekryyttejä lippujen juureen hänen kulkiessaan Italian valtioitten läpi. Rienzin ihmeellinen kohoaminen oli herättänyt ääretöntä innostusta kaikissa Italian valtioissa. Ja sitä oli vielä valtaavalla kaunopuheliaisuudellaan pitänyt vireillä ja tulistuttanut Petrarca, joka siihen aikaan, ollen suuremmassa mahdissa, mihin yksinäinen kirjamies milloinkaan, ennemmin tai myöhemmin on päässyt (Ferneyn viisaskin lukuunotettuna), oli pannut liikkeelle rohkeimman neronsa Rooman tribuunin hyväksi. Rienzin kaltainen seuralainen vaikuttaisi kardinaalin leirissä maneetin tavoin Italian nuorisoon ja yritteliäisyyteen. Lähestyessään Roomaa hän saattoi itse päättää, minkä verran oli järkevää päästää Rienzi paavillista valtaa edustamaan. Ja sillävälin roomalaisen vaikutusta? saattoi käyttää hyväkseen joko pelottamaan kapinallisia ylimyksiä tahi sovittamaan itsepintaista kansaa. Toiselta puolen kardinaali oli kyllin älykäs huomatakseen ettei mitään hyvää saattanut koitua Rienzin nykyisestä vankeudesta. Päivä päivältä se herätti syvempää ja yleisempää osanottoa. Hänen yksinäiseen tyrmäänsä puolet tasavaltalaisen Italian sydämiä olivat kääntyneinä. Kirjallisuus oli liittänyt uuden ja äkkiarvaamattoman ja sentähden mahtavan vieläpä epäsuhtaisen voimansa hänen asiaansa; ja paavi, joka ei uskaltanut ruveta hänen tuomarikseen, oli tullut hänen vihatuksi vanginvartijakseen. "Kansanmieleinen vanki", virkkoi kavala kardinaali itsekseen, "on vieraista vaarallisin. Tee hänestä jälleen palvelijasi, tai tuhoa hän vihollisenasi! Tässä tapauksessa en minä näe muuta valittavaa, kuin irtipäästämisen tahi puukon!" Näin mietiskellen tuo kyvykäs, syvästi aikansa macchiavellismiin perehtynyt vehkeilijä erotti valtiomiehestä lempijän.
Kääntyen sitten tuohon toiseen ominaisuuteen hän tuossa rakastettunsa vakavassa osanotossa tunsi ikäviä aavistuksia. Mielellään hän olisi jonkun isänmaallisuuden haaveilun tahi kostonpyynnin syyksi lukenut Cesarinin huoleksimisen, ja lemmittynsä jäykässä ja ylpeässä luonteessa oli paljon, mikä puolusti tuota uskoa. Mutta hänen oli tunnustaminen itsellensä mustasukkaisesti vaanivansa jotakin piilevää sivutarkoitusta, joka koski hänen turhamaisuuteensa ja säikäytti hänen lempeänsä. "Olkoon miten tahansa", hän tuumi kääntyen vastenmielisesti pelostaan, "minä saatan käyttää hänen omia aseitaan; voin saada Rienzin vapaaksi ja vaatia palkkaani. Jos se kielletään, sama käsi, joka avasi vankilan, saattaa jälleen ummistaa kahleet. Hänen huolessaan on minun valtani!"
Noita ajatuksia kardinaali yhä mietiskeli palatsissaan, kun hän yhtäkkiä kutsuttiin paavin luokse.
Paavin palatsissa ei vallinnut enää Clemens VI:n loistava ja hieno ylöllisyys, ja ivallinen kardinaali hymyili itsekseen etuhuoneitten kolkolle hiljaisuudelle. "Hän tahtoo näyttää esimerkkiä — tuo limogesiläisparka!" tuumi Albornoz, "ja saa vaan harmikseen huomata että mitättömin piispa saa hänen varjoon. Hän nöyryyttää itsensä ja luulee että nöyryys tarttuu".
Hänen Pyhyytensä istui pienen ja järeän, papereilla täytetyn pöydän ääressä, kasvot käsiin kätkettyinä. Huone oli yksinkertaisesti sisustettu; akkunan viereisessä pienessä lokerossa oli elefantinluinen ristiinnaulitunkuva ja sen alla pääkallo ynnä sääriluut, joita koristuksia useimmat munkit silloin käyttivät samassa tarkotuksessa kuin muinaisajan ihmiset — muistuttamaan elämän lyhyyttä ja sen vuoksi kehottamaan nauttimaan siitä parhaimman mukaan. Lattialla oli paavin alueitten kartta, jossa erittäinkin linnotetut paikat olivat selvästi näkyviin merkityt. Paavi kohotti hiukan päätänsä, kun kardinaalin tulo ilmoitettiin, ja hänen kasvoissaan näkyi avonainen, mutta tunteellinen ja hieman huolehtiva ilme.
"Poikani!" sanoi hän ystävällisesti vastaten spanialaisen nöyrään tervehdykseen, "tuskinpa saatoit aavistaa aamullisen pitkän keskustelumme jälkeen että uudet huolet näin pian vaatisivat neuvojesi tukea. Tosiansa, orjantappuraseppele pistää terävästi kolmenkertaisen kruunun alla, ja ikävöitsenpä usein entisen Toulousen professorin-istuimeni rauhallisuutta; elämäni on murhetta ja vaivaa".
"Jumalan tuuli puhaltaa keveämpänä kerittyyn karitsaan", huomautti kardinaali hurskaana ja säälivän vakavana.