Martino ei vastannut; hän otti ylös hansikkaan, pisti sen poveensa ja riensi kiireesti pois; mutta astuttuaan muutamia askeleita katua alas, hän kääntyi ympäri, ja heristäen nyrkkiänsä Adrianille, hän huusi, ääni väristen voimatonta raivoa — "uskollinen kuolemaan!"
Nuot sanat olivat Orsinin tunnuslauseita, ja mikä niitten aikaisempi merkitys lienee ollut, ne olivat kau'an sitten käyneet yleiseksi sananparreksi, merkitsemään heidän vihaansa Colonnoihin.
Adrian, koettaen saada pystyyn ja virkoamaan Ireneä, joka vielä oli tainnoksissa, jätti ylönkatsoen vastauksen Montrealin toimeksi.
"En epäile, signor", sanoi jälkimäinen kylmästi, "että olette uskollinen kuolemaan, sillä kuolema, Jumala tietää, on ainoa sitoumus, josta kekseliäätkään ihmiset eivät pääse luikertelemaan."
"Anteeksi, jalo ritari", sanoi Adrian, katsahtaen hoidettavastaan, "etten vielä kokonaan antaudu kiitollisuuteni valtaan. Olen tarpeeksi oppinut ritarillisuutta, tietääkseni että myönnätte ensimmäisen velvollisuuteni olevan täällä —"
"Hei, nainenko olikin riidan aiheena! Ei tarvitse minun kysyäkään, kumpi oli oikeassa, kun toinen panee kilpakosijaansa vastaan sellaisen ylivoiman kuin tuo lurjus."
"Erehdytte hiukan, herra ritari — minä vaan karitsan tempasin suden suusta."
"Omalle pöydällenne! Olkoon menneeksi!" vastasi ritari iloisesti.
Adrian hymyili arvokkaasti ja pudisti kieltäen päätänsä. Hän tosin oli hiukan hämillään asemastaan. Vaikka tavallisesti armastelijamiehiä, hän ei ollut halukas panemaan äskeistä, omanvoitonpyytämätöntä menettelyään alttiiksi väärinkäsityksille, eikä (sillä hänen tarkoituksensa oli pysyä kansan suosiossa) tahraamaan urhollisuudestaan nousevaa kaupunkilaisten ihastusta viemällä Irenen (jonka kauneuttakaan hän tuskin vielä oli huomannut) omaan asuntoonsa; eikä hänellä hänen nykyisessä tilassaan ollut muuta valittavaa. Neito ei näyttänyt elon merkkiä. Hän ei tiennyt hänen kodistaan eikä suvustaan. Benedetta oli kadonnut. Hän ei saattanut jättää häntä kadulle; hän ei saattanut luovuttaa häntä kenenkään toisen hoitoon; ja hänen uinuessaan hänen rinnallaan hän tunsi hänen jo kiintyvän häneen tuolla turvallisuuden tunteella, joka on ihmissydämelle niin suloista. Hän sentähden lyhyesti selitti ympärilleen kokoontuneille tilansa ja äskeisen kahakan syyn sekä käski soihtujen kantajat saattamaan häntä kotiin.
"Te, herra ritari", hän lisäsi kääntyen Montrealin puoleen, "ellei teillä jo ole hauskempaa asuntoa, suostutte, toivoakseni, tulemaan vieraakseni?"