"Te tietenkin koko ajan arvelette", sanoi nyt selvä ja tyyni vanhan miehen ääni, "että Lavrovski vain omaa turvallisuuttaan silmälläpitäen ensin ainoastaan koettaa pitää katoamista mitä tiukimmin salassa; ne ystävämme, jotka tuntevat hänet parhaiten, lienevät, kun ottaa huomioon hänen tunnetun hitautensa, tulleet siihen johtopäätökseen, joka epäilemättä onkin oikea. Mutta muistakaamme kaikki, että on olemassa eräs toinenkin henkilö — sanoisinko vihollinen — jonka Lavrovski mahdollisesti pelostaan huolimatta valitsee uskotukseen, ja se henkilö ei ole hidas eikä pelkuri, ja hänellä on sitäpaitsi Wienissä armeija kaikenarvoisia liittolaisia auttamassa häntä sekä nopeasti että salaisesti — tiedätte kaikki, ketä tarkoitan."
Kysymykseen ei vastattu. Se ei ollut tarpeellistakaan. He tunsivat kaikki hänen maineensa.
Kaikki tunsivat epäluuloa ja pelkoa madame Demidovia kohtaan. Mutta kuka uskalsi sanoa, että hän oli vakooja tai vieläkin pahempi, tämä grande dame, joka oli Wienin seurapiirien kukka?
"Puhuin hänen kanssaan oopperanaamiaisissa tänä iltana", sanoi Ivan Volenski, joka tähän asti oli tuskin ollenkaan ottanut osaa keskusteluun.
"Hän oli siis siellä?" kysyi eräs ääni hätääntyneenä.
"Hän on aina siellä, missä on jotakin loistavaa tekeillä", vastasi Ivan, "ja luultavaa on, että hän on saanut ohjeita pitääkseen somat korvansa auki, missä hän vain tavanneekin maanmiehiään. Tavatessani hänet Maria Stefanovna oli juuri ajanut pois ajurillaan, ja madame Demidov halusi päästä vaunuihinsa ja pyysi minua auttamaan häntä niiden etsimisessä."
"Hän on epäilemättä pahin vaaramme", sanoi puheenjohtaja, "sillä jos jokin seikka tänä yönä herätti hänen epäilyksiään, hän ei varmaankaan epäröisi käyttää kokonaista armeijaa yksityis- ja poliisietsiviä, ja hän voi pakottaa meidät antautumaan, ennenkuin pietarilaiset veljemme ennättävät lyödä valttiansa pöytään".
"Siis", sanoi Mirkovitsh, "jos huomaamme, että hän käyttää valtaansa liiaksi, on meillä aina mahdollisuus varoittaa häntä ilmoittamalla, että tsaarin pojan henki joutuu hänen väliintulonsa johdosta ehdottomasti vaaraan."
"Joka tapauksessa, ystävät", päätteli puheenjohtaja, "on hyvä, että tuntiessamme vastustajamme pidämme tarkkaa vaaria heistä. Siispä muistakaamme aina, vaikka panemme kaikki alttiiksi henkemme ja vapautemme, että heidän puolestaan täytyy ennen kaikkea pitää huolta siitä, että tsaarin poika on turvassa. Hallussamme on mitä arvokkain panttivanki; ensi kertaa olemme ehdottomasti tilanteen herroja. Luullakseni emme voita mitään pohtimalla yhä, mitä Lavrovski ja madame Demidov tekevät tai eivät tee. Heitä täytyy pitää tiukasti silmällä, se on selvää, mutta tärkeintä on sanan vieminen Taranjeville; voimme liittää kirjeeseemme niin paljon ehtoja kuin haluamme ja antaa pietarilaisten tehdä lopun."
"Niin, sanansaattaja, paperit", myönnettiin yksimielisesti puheenjohtajan viimeisen päätöksen johdosta.