"Olen ylpeä ja onnellinen tietäessäni, että minulla on tilaisuus suorittaa liitolle niin suuri palvelus. Vien kirjeen, uutiset ja paperit salaisesti Pietariin."
Monet kädet ojennettiin pöydän yli nuorta puolalaista kohti, joka tarttui lämpimästi niihin.
"Koska voitte lähteä?" kysyi Mirkovitsh.
"Noin kahden päivän kuluttua", vastasi Ivan.
"Liian myöhään; ettekö voi lähteä aikaisemmin?"
"Se on mahdotonta! Lähettiläs lähtee Wienistä ylihuomenna. Minun on jäätävä vuorokautta pitemmäksi ajaksi järjestämään ja päättämään hänen kirjeenvaihtoansa; sen jälkeen olen vapaa ja voin heti lähteä."
"Tehköön Ivan niinkuin näkee parhaaksi", sanoi puheenjohtaja, "ei kukaan meistä pääse rajan yli yhtä helposti kuin hän, eikä kolmen päivän viivytys ole niin vaarallista kuin paperien uskominen jonkun muun haltuun".
"Toistaiseksi ei minua milloinkaan ole epäilty", sanoi Volenski rauhoittavasti, "totta kyllä nuo elukat kerran rajalla nuuskivat kaikki paperini", lisäsi hän äreästi, "se tapahtui Dunajevskin vangitsemisen jälkeen, jolloin sellainen tyrannius kohdistui jokaiseen puolalaiseen; onneksi ei mukanani ollut silloin mitään vaarallista".
"Ja nyt?" kysyi hätäinen ääni.
"Varovaisuuden vuoksi käärin nyt paperimme kuoreen, jonka leimaan paavin lähettilään sinetillä. Asemani on hyvin tunnettu ja paperit ovat kyllin turvassa."