Eräässä sanomalehtitoimistossa suositeltiin hänelle ranskalaista
Furet’tä, joka oli hyvin kokenut ja tunnettu mies.
Lavrovski meni hänen luokseen. Tähän asti hän oli koettanut olla ajattelematta liikaa; ajatukset, joita hän oli koettanut pitää koossa, olisivat vieneet hänet mielisairaalaan, ja hän tahtoi pitää aivonsa vapaina kaikesta muusta, paitsi siitä, mikä koski hänen velvollisuuttaan kadonnutta suojattiansa kohtaan ja hänen nimensä kunniaa.
Furet oli älykäs ja viisas, vaan ei kaikkivoipa. Lavrovski kertoi hänelle liian vähän, hän tunsi sen puhuessaan. Ranskalainen salapoliisi arveli, että hänellä oli jokin salaisuus ja koetti saada selville sitä.
Mutta Lavrovski oli itsepäinen. Kun olisi ollut tarpeen uskoa luottamuksellisesti salapoliisiin, niin hän pelkäsi eikä uskaltanut tunnustaa kadonneen muukalaisen henkilöllisyyttä ja puhui hänestä epämääräisesti mainiten hänet korkea-arvoiseksi ulkomaalaiseksi.
Asia oli toivoton. Furet tuli kärsimättömäksi.
"Hyvä herra", hän sanoi viimein, "minusta tuntuu, että olette tänään tullut tänne aikoen epäilemättä käyttää hyväksenne palveluksiani asiassa, mikä painaa mieltänne, mutta olette myös lujasti päättänyt pitää salaisuudet ominanne. Varmaankin ajatellessanne asiaa tarkemmin huomaatte, kuinka mahdotonta minun sen takia on hyödyttää teitä erikoisemmin."
"Ettekö siis voi tehdä mitään?" kysyi Lavrovski epätoivoisena.
Hän näytti niin lohduttomalta, niin surulliselta, että salapoliisi katsahti häneen säälivästi ja sanoi:
"Menkää kotiinne, herra, ja ajatelkaa asiaa tarkoin, tyynesti ja kylmästi. Lukekaa poliisiuutiset saadaksenne tietää, ettei salaperäistä kuolemaa ole tapahtunut tai tuntematonta ruumista ole löydetty. Minä sillä aikaa toimitan perusteellisia tutkimuksia niin paljon kuin voin, sekä oopperassa, ajuriasemilla että rautateillä. Huvittelijanne palannee lopulta parin kolmen päivän kuluttua. Nuoret miehet usein joutuvat seikkailuihin, mitkä eivät useinkaan kestä paria päivää kauempaa. Tulkaa sitten tapaamaan minua lauantai-iltapäivällä, mutta tulkaa päätettyänne kertoa minulle kaiken. Ellette voi tehdä niin, niin älkää tulko lainkaan, ja siinä tapauksessa, etten minä sillä aikaa ole löytänyt mitään jälkiä, niin minä puolestani jätän koko asian. Ja nyt suokaa anteeksi, herra; aikani on kallista ja minun on tavattava monia asiakkaita."
Furet nousi. Neuvottelu oli päättynyt. Lavrovski tunsi, ettei mitään enää ollut sanottavissa, ettei mitään enää voitu tehdä, ellei hän päättävästi uskoutunut kolmannelle henkilölle, ja nyt hän ei ollut valmis sitä tekemään. Ranskalaisen puheessa lienee ollut perää; oli sangen mahdollista, että tsaarin poika oli vain nuoren miehen seikkailuretkellä, eikä mitään menetettäisi odottamalla. Jos ne, jotka olivat hänet ryöstäneet, olivat aikoneet häntä vahingoittaa, niin se olisi jo tapahtunut, ja ne kolme päivää, mitkä Lavrovski aikoi odottaa tuhlaajapojan palaamista — jos hän oli elossa ja vahingoittumatta, tai heittäytyäkseen tsaarin armoille, jos Nikolai Aleksandrovitshille oli tapahtunut pahaa — eivät merkitsisi paljonkaan.