"Todellakin viehättävä, sopiva lahja", sanoi kardinaali ihaillen, vaikkakin hieman ivallisesti.
Heti kuin hän oli todennut, minkälaisen tervehdyksen keisari tahtoi toimittaa chère amielleen, tuntui hänen ylhäisyytensä todellakin vähemmän innokkaalta palvelemaan Frans Joosefia. Kynttilänjalat tuntuivat niin haurailta, ja kuitenkin ne olisivat niin kiusallisia ja raskaita, että kardinaali d'Orsay melkein tunsi väristyksiä, kun hänen oli pakko ottaa vastuulleen niin paljon heikkoa tavaraa matkatessaan noin tuhat mailia Euroopan halki.
Mutta keisari ei näyttänyt huomaavan kardinaalin innostuksen puutetta. Innokkaana taiteenharrastajana hän osoitti posliinin hienoa muovailua ja kullan siroja pintakuvioita.
"Ja mikä lisää näiden koruesineiden viehätystä ja harvinaisuutta", hän lisäsi, "näihin kynttilänjalkoihin liittyy hitunen salaperäisyyttä. Painakaapa, teidän ylhäisyytenne, hyvin kevyesti tätä pientä lehteä, joka on erillään muista kultaoksista."
Kardinaali totteli hyväntahtoisesti ja ihmeekseen keksi, että lehti kätki pienen jousen, joka, kun sitä painettiin, paljasti kätkössä olevan säilytyspaikan, mikä oli sametilla reunustettu ja sijaitsi puunrungon sisällä.
"Tämä salainen jousi on näiden kynttilänjalkojen mielenkiintoisin ominaisuus", selitti keisari; "isotätini, onneton Marie, sai viedyksi veljelleen tärkeän tiedon näiden viattomien koruesineiden avulla ja siten autetuksi de Neubergiä".
Kardinaali oli usein kuullut, että de Neuberg oli käyttänyt joitakin salaisia keinoja viedessään onnettoman kuningattaren kirjeet turvallisesti Ranskan rajan yli. Nämä kynttilänjalat olivat siis perintötavaraa, melkeinpä pyhäinjäännöksiä. Hän oli kuullut, että ne olivat olleet Hofburgin kappelissa onnettoman kuningattaren kuoleman jälkeen, kunnes venäläisen kaunottaren silmät olivat katsoneet niihin halajavasti; ja nyt lähtivät nämä aarteet huolettomasti marttyyrin perheestä ikuisiksi ajoiksi.
Kardinaali vaikeni. Hän olisi mielellään tahtonut keksiä tekosyyn, jotta hänen ei olisi tarvinnut toimittaa keisarin antamaa tehtävää. Hän luuli siitä koituvan kaikenlaisia vastuksia, hienot posliiniset Amorit särkyisivät helposti, samoin kultaiset oksat ja lehdet, ja hän pelkäsi kovasti saapuvansa Pietariin mukanaan Amorin puolikkaita ja oksaton runko.
"Minun ei tietenkään tarvitse lisätä", sanoi hänen majesteettinsa lopettaen hiljaisuuden, joka oli tulemaisillaan kiusalliseksi, "että täydellisesti luotan teidän ylhäisyytenne vaitioloon. Sekä Espanjan kuningatar että Parisin kreivitär ovat ehkä oikeassa siinä, että minun ei pitäisi luovuttaa näitä kynttilänjalkoja kenenkään muun käsiin kuin heidän. Mielelläni näkisin, että alamaiseni eivät saa tietää mitään tästä arkaluontoisesta lähetystehtävästä, jonka pyydän teidän ylhäisyytenne suorittamaan."
"Teidän majesteettinne voi täydellisesti luottaa minuun. Minun vaiteliaisuuttani on usein koeteltu luullakseni, ja olen aina ollut vaitelias tarvittaessa."