Tuon yleisen prameasti puetun naisen läsnäolo teki hänen olonsa tukalaksi. Hän ei voinut karkoittaa mielestään näkemäänsä likaisten portaiden päässä olevaa ullakkokamaria paljaine lattioineen, raihnaisine vuoteineen ja täynnä likaa ja kirjavia pikkuesineitä olevine laatikkoineen. Hän koetti ajatella häntä vain sinä ainoana henkilönä, joka voisi, jos tahtoisi, kun Volenski löytäisi otollisen menettelytavan, pelastaa hänet vaarallisesta asemastaan.
Hän oli varmaankin kätkenyt kynttilänjalat johonkin varmaan paikkaan poliisin silmiltä piiloon, tai ehkä hän oli ne jo myynyt jollekulle rikostoverilleen. Volenskin oli otettava selkoa tästä, ja niinä muutamina minuutteina, jotka kuluivat, ennenkuin tarjoilija palasi illallisen keralla. Ivan vaikeni terästääkseen itseänsä vaikeaan tehtäväänsä.
Sillä tämä olisi varmasti nuorelle ja hienostuneelle, iloisen kaupungin karkeimpiin huvituksiin tottumattomalle miehelle vaikea koetuskivi. Ivan huomasi kääntyessään ympäri, että naisen silmät olivat kiintyneet häneen huvitettuina, puoleksi säälivinä. Ilmeisestikin hän tuntui naisesta nuorelta, kainolta hupsulta, joka kovin halusi maistaa nautinnon maljasta, mutta jota vaivasi epäröivä kömpelyys, kun hänen oli ryhdyttävä tuumasta toimeen. Osa sopi Ivanille. Hän päätti näytellä sitä ja kätkeä hermostuneen ärtyisyytensä ankaran ujouden verhoon. Hän ei edes tietänyt, mitä hänen olisi pitänyt puhua, mutta hän toivoi, että samppanja, jota hän oli tilannut väkevää ja runsaasti, irroittaisi hänen samoinkuin naisenkin kielen kahleet.
Grete oli viime hetkinä heittänyt takkinsa ja hattunsa yltään, ja nyt hän esiintyi kirjavassa iltapuvussa paljastaen viehkeensä, joilla, kuten keisarin kynttilänjaloilla, oli antiikkista arvoa.
"Pankaa kaikki syrjäpöydälle", sanoi hän tarjoilijalle, "me palvelemme itse itseämme, eikä teidän tarvitse tulla, ennenkuin soitamme teitä".
Harjaantunut palvelija järjesti illallispöydän ohjeiden mukaan. Sitten hän silmäsi vielä kerran kaikkea nähdäkseen, että kaikki oli kunnossa ja poistui vaiteliaana.
"Toivon, että pidätte siitä, mitä olen tilannut", sanoi Ivan kömpelösti. "Ellette, niin pyytäkää mitä vain haluatte, jotakin, josta tulette vilkkaalle päälle, nähkääs", hän jatkoi nauraen väkinäisesti, "meidän pitää nauttia yhdessäolostamme, vai kuinka?"
Jää oli sulanut. Grete purskahti iloiseen raikuvaan naurunhahatukseen.
"No niin, sinä olet hullunkurisin tapaamani olento", sanoi hän tutisten iloisuudesta. "Pelkäätkö minua? Et ole avannut suutasi, sen jälkeen kuin toit minut tänne. Ei, ei sinne", hän sanoi, kun Ivan juhlallisesti istuutui häntä vastapäätä pöydän taa. "Minusta tuo on hyvin epäkohteliasta, ja annan sanani, etten syö sinua suuhuni. Ach, Herr Je!" hän lisäsi huokaisten, "pöydällä olevat ruoat ovat paljon herkullisempia kuin sinä, etkä sinä ole ensimmäinen nuori mies, jonka kanssa olen illastanut. Tule istumaan tänne, pikku poju", ja hän siirsi tuolin viereensä.
Ivan oli iloinen, että hän oli alkanut keskustelun — jota hän nähtävästi kykeni hyvin jatkamaan — muutti tuolinsa niinkuin nainen halusi ja kaatoi itselleen ja tälle täyden samppanjalasin.