Hänet autettiin vaunuihin, ja yhä edelleen olivat hänen silmänsä peitetyt, ja hänen ranteistaan puristettiin tiukasti, ja kun oli ajettu noin neljännestunti, niin ajoneuvot pysähtyivät, ovet avattiin ja Nikolai Aleksandrotvish autettiin laskeutumaan maahan. Hänestä tuntui, että ote hänen käsiensä ympärillä hellitti hiukan, ja sitten se kokonaan helpotti. Sitten hän kuuli vaunujen ovia paiskattavan kiinni ja että hevonen lähti laukkaamaan henkensä edestä. Hän tajusi olevansa yksin ja vapaa, ja nopeasti hän repi nenäliinan kasvoiltaan. Hän katseli ympärilleen ymmällään. Katu, jolla hän oli, oli pitkä ja autio — rivi taloja, jotka kaikki olivat rakennetut samaan tyyliin, eikä se ollut kirkkaasti valaistu, eikä ketään näkynyt lähettyvillä, mutta kaukaa erottuivat nopeasti pakenevat vaunut vain pienenä pilkkuna, mikä myöskin pian häipyi näkyvistä.
Tietämättä missä oli ja kuin unessa tsaarin poika kulki jonkin matkaa umpimähkään toivoen pääsevänsä piankin jollekin vilkkaammalle kulkureitille. Sitten hän tapasi muutamia ohikulkijoita, joilta hän kyseli, kuinka sinä yön hetkenä parhaiten löytäisi ajopelit, sillä hän oli muukalainen kaupungissa ja oli eksynyt tieltään.
Hän sai haluamansa tiedot, ja viisi minuuttia myöhemmin Nikolai Aleksandrovitsh oli jälleen vaunuissa, jotka nyt nopeasti suuntasivat matkansa Imperial-hotelliin.
Eteissalissa häntä odotti hänen uskollinen venäläinen palvelijansa, jonka ilo nähdessään nuoren isäntänsä terveenä ja reippaana oli rajaton. Hänen takanaan seisoi pari virallisen näköistä henkilöä, jotka tervehtivät kunnioittavasti, kun tsaarin poika laskeutui maahan. Lavrovski ei ollut siellä, mutta eräs vanhahko mies, jolla oli kunniamerkin nauha napinlävessään, astui esiin, kun Nikolai pyysi häntä seuraamaan itseään huoneisiinsa.
"Epäilemättä te olette täällä", sanoi tsaarin poika, "selittääksenne minulle, kuinka jotkut lurjukset onnistuivat pitämään Venäjän valtaistuimen perijää lukon takana neljätoista päivää, ennenkuin teidän kätyrinne keksivät minun olinpaikkani ja pakottivat heidät päästämään minut vapaaksi?"
"Teidän keisarillinen korkeutenne", vastasi vanha virkamies, "on oikeassa ollessaan vihainen siitä, mikä teistä tuntuu laiminlyönniltämme, mutta —"
"Varmaankin tiesitte, että salaperäisesti katosin oopperanaamiaisyönä."
"Kreivi Lavrovski katsoi sopivaksi ilmoittaa hänen majesteetilleen vain, että teidän keisarillisen korkeutenne oli pakko pysytellä huoneessaan lievän pahoinvoinnin takia."
"Ja —?"
"Ja vasta neljä päivää sitten hän saapui Pietariin tuoden kauheat uutiset."