»No, ja mitä se todistaa?» uteli Tinville pilkallisesti.
»Se todistaa, että Déroulède rakastaessaan naista on valmis paljoonkin pelastaakseen hänet giljotiinilta.»
»Tietysti.»
»Totisesti! Antakaa hänen yrittää, sanon minä», vastasi Lenoir tyynesti. »Antakaa hänelle hirttonuora.»
»Mitä hän tarkoittaa?» kysyivät jotkut miehistä, joiden tylsä järki ei vielä täysin käsittänyt luonnottoman juonen tarkoitusta.
»Kansalaiset, ette ymmärrä tarkoitustani, pidätte minua mielipuolena, päihtyneenä tai petturina niinkuin Déroulèdeakin. No hyvä, kuunnelkaa minua vielä viisi minuuttia niin ymmärrätte. Olettakaamme, että olemme saapuneet siihen hetkeen, jolloin nainen — mikä hänen nimensä onkaan? Niin, aivan oikein! Juliette Marny — seisoo syytettynä yleisen turvallisuuskomitean edessä. Kansalainen Foucquier-Tinville, suurimpia isänmaanystäviämme lukee syytöksen: Salaisesti poltetut ja revityt paperit, salaperäinen kirjesalkku löydetty hänen huoneestaan. Jos syytös edellyttää näiden olevan petollisen, kirjeenvaihdon tasavallan vihollisten kanssa, seuraa tuomio heti ja sitten giljotiini. Ei puolustusta eikä lykkäystä. Varsinaisissa petosasioissa oikeusministeri oman laatimansa lain IX:nnen pykälän mukaan ei myönnä asianajajaa syytetylle. Mutta», jatkoi jättiläinen hitaasti ja tyynen tehokkaasti, »kun on kysymys tavallisista sivilisyytöksistä, yleistä siveellisyyttä koskevista tai rikoslain alaisista rikkomuksista, oikeusministeri sallii syytettyä julkisesti puolustettavan. Syyttäkää julkisesti Juliette Marnya ja varmasti hänet työnnetään oikeussalista muutamassa minuutissa muiden petturien joukossa, laahataan takaisin vankikoppiinsa ja mestataan aamun koittaessa, ennenkuin Déroulèdella on ollut aikaa punoa juonia hänen pelastuksekseen tai puolustamisekseen. Jos hän sittenkin yrittää mullistaa taivaan ja maan vapauttaakseen rakastettunsa, saattaa Pariisin roskajoukko — ken tietää — lämpimästi puolustaa häntä. He ovat hulluja Déroulèdea koskevissa asioissa. Kaikkihan tiedämme, että kaksi toisiinsa kiintynyttä rakastunutta on ennenkin voittanut Ranskan kansan suosion — omituinen jäännös vanhaa tunteellisuutta — ja suosittu kansanvaltuutettu tietää paremmin kuin kukaan muu maailmassa miten kansan tunteisiin on vedottava. Mitä taas tulee rikosjuttuun, niin huomatkaa eroitus! Naista, Juliette Marnya syytetään kevytmielisyydestä, yleisten siveellisyyslakien rikkomisesta; poltetut kirjeet, jotka hän ilmoitti olevan rakastettunsa kirjeitä — hänen vihansa Dérouilèdea kohtaan, joka aiheuttaa väärän ilmiannon. Silloin oikeusministeri sallii asianajajan puolustaa häntä. Hänellä ei ole asianajajaa istuntosalissa, mutta luuletteko, ettei Déroulède astu esiin käyttämään kaikkea kaunopuheisuuttaan rakastettunsa puolustukseksi. Voitteko kuulla hänen innokkaasti puhuvan naisen puolesta? — Minä voin. Kansalaiset, sillä nuoralla hän hirttäytyy. Myöntäisikö hän julkisessa oikeussalissa, että palaneet kirjeet olivat toisen rakastajan? Ei — tuhat kertaa ei! — ja hänen kovasti kieltäessään Julietten toisen rakastajan olemassaolon jää meidän taitavan yleisen syyttäjän asiaksi saada Déroulède tunnustamaan, että nainen poltti ne pelastaakseen hänet.»
Vihdoinkin hän vaikeni hengästyneenä pyyhellen otsaansa ja juoden konjakkia ahnein kulauksin kostuttaakseen kuivunutta kurkkuaan.
Yleinen ihastushuuto kuului pitkän puheen loputtua. Viekas, melkein pirullisen ovela suunnitelma, joka osoitti ihmisluonteen ja erikoisesti Déroulèden kaltaisen jaloluontoisen miehen ajatuselämän tuntemusta, ihastutti isänmaanystäviä, jotka kiihkeästi toivoivat heitä ylevämmän vihollisensa kukistusta.
Tinvillekin kadotti kuivahkon ivallisuutensa ja hänen laihat poskensa hehkuivat taisteluhalusta.
Jo muutamia kuukausia olivat yleisen turvallisuuskomitean istunnot olleet ikäviä, yksitoikkoisia ja mielenkiinnottomia. Charlotte Cordayn asia oli ollut hauska tapahtuma, mutta muutoin koskivat ne vain eri valtuutettuja, joiden mielipiteet olivat käyneet liian maltillisiksi, tai kenraaleja, jotka eivät olleet onnistuneet eteläisten kaupunkien kukistamisessa.