PÈRE LACHAISE.
Ei ollut vaikeata arvata, mitä tietä väkijoukko oli kulkenut; kirkumista, rääkymistä ja käheitä huutoja kuului virran toiselta puolen.
Kansalainen Santerre ei ollut voinut pidättää roskajoukkoa ratsastavan apujoukon tuloon saakka. Viiden minuutin kuluttua Déroulèden ja Julietten poistumisesta oli joukko murtanut sotilasketjun ja rynnännyt rattaille sekä huomannut ne tyhjiksi ja saaliin hävinneeksi.
»He ovat nyt jo Temppelitornin muurien suojassa», huusi Santerre käheästi ja hurjasti riemuiten nähdessään heidät noloina.
Ensin näytti kuin kostonhimoisen, petkutetun ja raivostuneen joukon viha olisi suuntautunut Pariisin päällikköön ja hänen sotureihinsa. Hetkeksi olivat Santerrenkin punakat posket kalvenneet hänen huomatessaan odottamattoman vaaran.
Siiloin aivan äkkiä kuului huuto:
»Temppelitorniin!»
»Temppelitorniin, temppelitorniin!» kuului ripettä vastauksia.
Huutoon yhtyi pian koko joukko ja vajaassa kahdessa minuutissa tyhjentyi oikeuspalatsin ympäristö ja Pont St. Michel. Cité ja Pont du Change olivat metelöitsijöitä täynnä. Sieltä vyöryi joukko joen pohjoisrantaan, Templen kadulle, yhä vain kirkuen, muristen, laulaen »Käy päinsä», sekä huutaen: »Hirteen, hirteen!»
Sir Percy Blakeney ja hänen muutamat seuralaisensa huomasivat Pont Neufin melkein tyhjäksi. Muutamat väkijoukosta eksyneet henkilöt, jotka sade oli kastellut läpimäriksi ja joiden kurkun sumu oli tukkinut, palasivat innostuksestaan laimentuneina ja nyrpeinä kotiinsa.