LOPPU.
Vain hiukan enää kerrottavaa.
Historia kertoo, että arat, väsyneet, läpimärät, suuret ja kaikkivoivat pariisilaiset hiljaa hiipivät koteihinsa kukon ensimäisen kirkumisen tervehtiessä kaupungin lähikylissä aamusarastuksen vaaleata juovaa.
Mutta paljon ennen sitä, vieläpä ennenkuin suurkaupungin kirkonkellot olivat kajahuttaneet keskiyön lyöntinsä, oli sir Percy Blakeney ja häntä seurannut pieni joukkue saapunut Père Lachaisen etäisimmän portin luona sijaitsevaan pieneen majataloon.
Sanaakaan hiiskahtamatta olivat he kuuden äänettömän haamun tavoin kulkeneet ison hautausmaan läpi ja tulleet hiljaiseen majataloon, jonne kuohuvan vallankumouksen melu saapui vaimennuttuaan kuolleiden rauhallisen kaupungin läpi kulkiessaan.
Englantilaisella kullalla oli helppo ostaa syrjäisen majatalon puoleksi nälkiintyneen isännän vaitiolo ja hyvä tahto. Suuret matkavaunut seisoivat jo valmiina, ja neljä hyvää flanderilaista hevosta oli puolen tuntija kärsimättömästä kuopinut maata. Vaunujen ikkunasta kurkistelivat levottomina vanhan Pétronellen kyyneleiset kasvot.
Ilon ja ihmetyksen huudahduksia pääsi Déroulèden ja Julietten huulilta, ja he kääntyivät kumpikin melkein pelkoa muistuttavin tuntein ihmeelliseen mieheen, joka oli sekä suunnitellut että toimeenpannut rohkean seikkailun.
»Ei, ystäväni», sanoi sir Percy puhuen etupäässä Déroulèdelle, »jos vain tietäisitte, kuinka yksinkertaista se oli! Kulta saa paljon aikaan, ja minun ainoa ansioni näyttää olevan, että omistan runsaasti sitä tavaraa. Tehän itse kerroitte, kuinka olitte huolehtinut vanhasta Pétronellesta. Mitä juhlallisimmin vakuuttaen hänen tapaavan täällä nuoren emäntänsä sain hänet Pariisista. Hän tuli sangen urheana tänään torikärryillä. Hän on aito kansannainen, jottei kukaan häntä edes epäillytkään. Arvoisa pariskunta, joka hoitaa tätä syrjäistä majataloa, on hyvin palkittu, ja raha toimittaa pian vaunut ja hevoset. Englantilaisilla ystävilläni ja minulla on omat passit ja myöskin neiti Juliettea varten, jonka tulee matkustaa englannittarena vanhan hoitajansa Pétronellen kanssa. Majatalossa on meille kaikille varattu säädylliset puvut. Neljännestunnissa on niihin pukeuduttava ja sitten matkalle. Tehän voitte tietystikin käyttää omaa passianne. Vangitsemisenne tapahtui, niin äkkiä, ellei sitä ole vielä peruutettu, ja me olemme kahdeksan tuntia vihollisistamme edellä. He heräävät huomisaamuna, ja voi taivas, heidän huomatessaan teidän livistäneen heidän käsistään!»
Hän puheli luontevan huolimattomasti ja hitaan venyttelevällä äänellä, niinkuin hän olisi jutellut hilpeitä tyhjänpäiväisyyksiä jossakin Lontoon salongissa, vaikka hän itse asiassa selosti seikkailijan keksimää uskaliainta ja julkeinta suurtekoa.
Déroulède ei kyennyt lausumaan sanaakaan. Hänen jalo sydämensä tunsi, sangen suurta kiitollisuutta ystäväänsä kohtaan, joten hän ei voinut ilmaista sitä vain muutamin sanoin.