Se oli viisainta ja varovaisinta, sillä siten hän saattoi sulkea korvansa rivouksilta, eikä hänen tarvinnut kiinnittää huomiotaan loukkauksiin.
Äkkiä hän kohotti uhmaavasti päätään.
»Antaisitteko minun jatkaa matkaani», sanoi hän kovasti, kun siivoton miehekäs nainen seisoi kädet puuskassa hänen edessään katsellen ivallisesti pitsistä alushametta, joka vilahti nuoren tytön yksinkertaisen harmaan puvun alta.
»Antaako hänen mennä? Antaako mennä? Ho, ho, ho — o!» nauroi vanha nainen kääntyen lähimpien laiskottelijoiden puoleen samalla kirota pamahuttaen. »Oletteko, kansattaret, kuulleet, että tämä katu on erikoisesti tehty ylhäisten kuljettavaksi?»
»Minulla on kiire, sallikaa minun mennä heti!» komensi nuori tyttö kärsimättömästi ja jalkaa polkien.
Oikealla oli kadun leveydeltä tilaa, joka olisi; kyllin riittänyt hänen kävellä. Näytti suoranaiselta hulluudelta ruveta yksin herättämään riitaa meluavan kiihkoisassa naisjoukossa, joka oli juuri saapunut hirvittävästä näytelmästä giljotiinin äärestä.
Ja kuitenkin hän näytti tekevän sen tahallaan, niinkuin hänen kärsivällisyytensä olisi loppunut, niinkuin hänen koko ylpeytensä ja ylimysverensä olisivat kapinoineet häntä ympäröivää pahanhajuista väkijoukkoa vastaan.
Puolipäihtyneitä miehiä ja meluavia, alastomia nulikoita näytti kerääntyneen siihen kaikkialta.
»Oh — hoh, mikä ylimys!» he huusivat ivallisen hämmästyneesti hypistellen nuoren tytön pukua ja kurkottaen likaiset ja vihanvääntämät kasvonsa tytön silmien alle tarkastaakseen häntä.
Vaistomaisesti hän säpsähti ja peräytyi vasemmalle läheiseen taloon. Sitä koristi vahvoista tammenrungoista tehty tiilikattoinen porttiholvi. Katossa riippui rautalyhty. Alhaalla oli kivinen suojusaita, ja raskaalle ovelle johtivat muutamat jyrkät portaat.